Ensimmäisten jälkeen

Kaksi ensimmäistä harjoituspäivää takana, liki kahden viikon tauko edessä. En tiedä, voisinko olla saldoon paljon tyytyväisempi.

Aloitimme tiistaina lukuharjoituksilla, joissa oli liturgian mukaan läsnä kutakuinkin puolet talon henkilökunnasta. Illalla lämppäsimme impulssi-improlla, piirsimme ja kirjoitimme roolihenkilöiden mielenmaisemia, rakensimme niistä pienet näyttelyt, zoomasimme intuitiivisesti tärkeiltä tuntuviin kohtauksiin ja hahmottelimme paperille myös luontoa esityksessä. Aloitimme hot sit -istunnot, jossa yksi tai kaksi henkilöistä istuu kerrallaan yleisön tentattaviksi, keskittyy ajattelemaan kuten roolihenkilönsä ja vastailee tiukkoihin kysymyksiin sen mukaan, miten teksti antaa myöten ja/tai mitä mielikuvitus ja hetki suuhun sovittaa. Treenasimme myös muutamaa laulua tämän aamun vanhainkotikeikkaa silmälläpitäen. Vierailimme Salmijärvellä Marian kartanossa. Hoitokodin saliin oli kerääntynyt koko joukko laitoksen muistisairaita. Vietimme paikan päällä reippaan kaksituntisen laulaen (kuusi harjoiteltua kappaletta olivat vain intro yhteislauluorgioille), vanhusten kanssa rupatellen ja hoitokodin tiloihin tutustuen. Liikuttava, tärkeä kokemus. Tämän jälkeen suuntasimme pienellä porukalla ottamaan vielä valokuvia syysesitettä varten aution peltomaiseman keskelle. Illalla pyrähdimme taas teatterille, purimme vanhainkotivierailun antia, teimme autenttista liikettä, zoomasimme kultainen tuoli -harjoitetta soveltaen 12 keskeiseen hetkeen Aarnen ja Helenan elämässä, päästimme näyttelijät tenttaamaan vastanäyttelijöitä rooleistaan, tsekkasimme aikataulumuutokset ja virittelimme tulevia tulille.

Päivät ovat olleet ilosta täysiä. Näyttelijät ovat selvästi tehneet ennakkotyönsä, tai jos eivät ole, niin omaavat muuten vain ihailtavan tarkat silmät ja nopeat korvat. Suunnitteleva työryhmä vaikuttaa motivoituneelta ja innostuneelta ja harjoittelijoita myöten jengi henkii luottamusta ja hyvää viritystä jutun suhteen. Ne muutamat vaikeammat haasteet, joita olen esiintyjille heittänyt, on otettu riemulla ja antaumuksella vastaan. Heidän kykyään sukeltaa tekstin ja henkilöiden sielunmaisemiin tällä harjoitusmäärällä voi vain ihailla.

Matka on lähtenyt liikkeelle yhteisenä, pakottomana ja rohkeasti syvyyssuuntaan kurottavana. Alku lupaa enemmän kuin hyvää.

Se on ihmeen aluetta, miten tiettyjen produktioiden ja prosessien äärelle hakeutuvat "oikeat tyypit". (Erityisesti tässä kontekstissa, jossa monikaan ei ole saanut valita osallisuuttaan, vaan tullut ohjatuksi juttuun kuten tapana on.) Olen tottunut hyvään: valitsemaan työryhmäni ja/tai hakeutumaan niiden ihmisten luo ja niiden työtapojen äärelle, jotka houkuttavat, opettavat, joiden maailmankuvasta ja ajattelusta olen vaikuttunut. On jotenkin huojentavaa, että sama nuotiolle kokoontumisen mekanismi voi tapahtua myös näissä rakenteissa. Kaikesta henkii ja huokuu mahtava asenne ja valmiustila. Enempää ei voi vaatia, vähempään ei tule tyytyä.

Pari päivää huilia ja seuraavaa jaksoa kohti. Seuraavissa treeneissä ruvetaan ottamaan kohtauksista mittaa, rakentamaan Katoavan maan maailmaa näyttämölle.