Kaksi pitkää, noin kuuden tunnin treenipäivää takana, työn alla kohtaukset 6-10 eli Rapu, Huikaisu, Aarne hiipii kotiin, Katso minuun ja Kylpyyn. Edessä vielä 11-13 eli Tuoli, Pienin maatuskanukke ja Aika liikkuu. Edessä ja takana myös kohtuullisesti kertausta. Säpäkkä tahti, vaikka näppituntumalta harjoituspäiviin olisi mahtunut enemmänkin tavaraa. Keveässä ja rennossa etenemisessä lienee kuitenkin etunsa: näyttelijöillä on riittävästi aikaa tekstinopetteluun, kukaan ei kuormitu liikaa ja lepoa kertyy. Jälki on edelleen mitä pitääkin, porukka tekee työnsä kuten tulee, hyviä ja tarkkojakin pohjia on. Jos tekstiä tarkastelee sivumassan kautta, aletaan huidella puolivälin paikkeilla.
Hyvin virtaa siis, ja kurotuksia tapahtuu kiitettävästi myös syvyysuuntaan.
Tämän esityksen pitää TUNTUA. Tätä olen miettinyt viime aikoina, ja vuosina myös. Aika monessa näkemässäni, hyvässäkin esityksessä on ollut jotain etäistä, kylmäksi jättävää, vaikka ylöspanot olisivat olleet kuinka koreita, komeita tai jopa kokemuksina tosia. Nyt ei rakenneta nättiä kuvaa eikä näyttävää rampintakaista todellisuutta.
Potkikoon Katoava maa. Lujaa. Arvaamattomasti. Armollisesti.
Yli puoli vuotta ensi-iltaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti