Kaksi ensimmäistä kohtaustreenipäivää, kolme harjoitusta, neljä (viisi) kohtausta työn alla. Hyvät pohjat. Hyvää, antavaa, jakavaa olemista ja liikehdintää jutun äärellä. Riittävästi naurua, riittävästi lämpöä, sokkotreeniä, luottamusjuttuja, suoraa kontaktia. Katkonaista käynnistelyä, prosessiin asettumisen hakemista ja yhtä hyvin: ankaraa duunia oivalla asenteella. Käyty tätä alun maastoa, kohtauksia (0) Prologi, (1) Esson lasit, (2) Äidin laatikko, (3) Testamentti ja (4) Kehto läpi. Perjantaina vielä aamuharjoitus, jonka fokus kohtauksessa (5) Simpukka ja tiivis (0-5) kertaus.
Aika jännittyneenä lähdin tähän viikkoon. Ohjaamisesta ja etenkin tekstilähtöisen jutun ohjaamisesta on vierähtänyt taas tovi. Ympäristö on sekä tuttu että vieras, näyttelijät ehkä kuitenkin enemmän vieraita. Vielä. Samalla olen sakista tosi innoissani, tässä me nyt tutustellaan, juttuun ja toisiimme! Helmikuun sisäänajotreeneistä jäi jo luottavainen fiilis, mutta pientä rimakauhua oli lähdössä kuitenkin. No, sieltä se on jo aika lailla karissut. Tuntuu siltä, että prosessiin on kerääntynyt loisto lauma piinkovia ammattilaisia, joilla kaikilla on myös vilpitön halu oppia uutta ja jotenkin freesiltä tuntuva suhde tekemiseen. On aukinaisuutta. On halua tehdä tämä juttu ja viedä se syvyyksiinsä. Näin yksinkertaisesti. Olen kauhean ylpeä näyttelijöistä, tekevät jo nyt töitä isolla sykkeellä. Osaavat asiansa ja valmistautuvat siihen myös. Ja sitten taas toisaalta oon pelkkänä ilona näistä hernetkoskista, paanasista, siltaloista, hyvösistä ja monista muista, joiden sitoutuminen, into ja ote on pelkkää kultaa.
Treeneissä on ollut aika vaihtelevankokoinen jengi paikalla, jos ajattelee jutun kokonaistoteutusta ja -työryhmää. (En tiennyt mitä odottaa tässäkään suhteessa.) Tykkään siitä että suunnittelijat ja muu lavan ulkopuolinen tekijäporukka pyörii mukana mielensä mukaan, pakottomasti, on siellä jotenkin vahvasti messissä mutta samalla myös muissa duuneissaan, käy vähän hymyilemässä ja lymyilemässä siellä punaisissa penkeissä ja heittämässä väliin hyviä huomioita, mutta tätä laitosteatterimallia (onko se siinä rakenteessa?) aika ajoin hämmästelen, siis tätä jossa syvin ja jaetuin yhteinen prosessi käydään lopulta aika satunnaisen porukan kanssa: näyttelijöiden, ohjaajan ja niiden suunnittelijoiden, joilla on mahdollisuuksia ja halua uhrata prosessille aikaansa. Merkittävä osa työstä ilmaantuu ja liimaantuu matkaan tuonnempana. Mitä siinä voidaan menettää? No se prosessi myöhään mukaan tulevien osalta. Jaettu kokemus siitä.
Mutta joo, lätinät sikseen ja nokka kohti perjantaita. Aamu aloitetaan Harrin kanssa puhumalla äänestä. Jes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti