Pyrystä

Toinen esitys takana, tänään kolmas. Päivänäytöksiä, eilen joku 110 katsojaa ja tälle päivälle noin 160 varausta. Ne ovat päivävedoille hyviä lukuja ne.

Tasainen, mukavasti rosoinen, keskittynyt esitys. Ei "toinen esitys" siihen tapaan, mitä teatteriväki tapaa pelätä, muttei kuitenkaan yhtä hurjatunnelmainen kuin ensi-ilta. Aika lailla siis mitä odottaa sopi. Pientä taaplailua ekassa kohtauksessa ja viisi tarkentavaa pikkumuutosta esityksen jälkeen, lähinnä isku- ja asemointijuttuja. Hyvä yleisö, etupäässä senioreita ja joku opiskelijaporukka. Ja tuli ne standing ovationit uudestaankin, tosin vain yhden hengen sellaiset, kiitos Vatulan Eskon :)

Hiukan tuskaisalta tuntui katsoa. Näkee, että tuolla se menee, esitys, ja tuolla ne menevät, esiintyjät ja muu väki, nyt, tuon kanssa ja muissa kinkereissään, Grothin ja Törmin maisemissa jne. Vaikeus suostua siihen, että ihan uusi taival alkoi nyt. Että tämä etäisyys tässä. Ja samalla pyrkimys käytännönläheisyyteen: teen työtäni, hellin teostamme. Pitää esitys liikkeessä, parannella sitä, tarkentaa ja kiihdyttää yhä uusiin ulottuvuuksiin - tätä ja satunnaisia yhdessäolon hetkiä se on nyt. Valmis paketti Katoava maa ei koskaan ole. Muutos on teatterin luonto.

Siltalan Tiina, lavastajamme, kehotti jo ensi-iltajuhlissa tuumimaan reippaasti uusia ehdotuksia talolle toteutettavaksi. Täytyy niitä muhitella ja tekstejä lukea. Mutta muutakin kautta voisi edetä, miettiä miten näiden  kanssa voisi jakamista jatkaa ja yhteistyötä syventää... Ettei aina tarvitsisi mennä "virallista" ( = usein aivan helvetillisen byrokraattista ja hidasta) reittiä pitkin. Jo on mielessäni seuraavan, tammikuussa ensi-iltansa saavan pienimuotoisen juttuni alkukuva, ainakin metaforisella tasolla. Se kuva on se, mihin tämä esitys päättyy.

Tänään kolmas esitys. Sara Oulun reissussa ja lapset mulla kotona, joten väliin jää. Viikon päästä jatketaan, jolloin vuorossa myös ensimmäinen yleisökeskustelu.