Huomenet! Ja maanantaita. Tänään teatteritalolle nousee, päivän mittaan ja hissun kissun, Markku Hernetkosken maalauksista koostuva, Katoavan maan oheisnäyttely "Suuri valkoinen ranta". Tervetuloa ihmettelemään ensi-illasta alkaen!
Lauantain kolmas valmistava tuli ja meni. Se oli ehkä aavistuksen perjantai-iltaista väsyneempi veto, jos kohta esimerkiksi Satu tuntui olevan edellisiltaa virkeämmässä vedossa. Mietityttämään jäi lähinnä, käytämmekö esityksessä paikka paikoin liikaa äänimaisemia ja miten Helenan temperamenttia / suvereniteettia suhteessa Aarneen ja esityksen alun tunnelmiin saisi nostettua vielä paremmin esille. Pitäisi saada sen kirkkaan järjen ääni sieltä kuulumaan ennen kuin tunne (ja Alzheimer) vie tarinamme päähenkilön lopullisesti mukanaan.
Kolmessa valmistavassamme on ollut kourallinen katsoja. Katsojakokemukset voi karkeasti näiden osalta jakaa seuraaviin:
1) itkua kohtauksesta 3 alkaen, loppuun asti
2) pakahtuneen tunteen keräämistä sisälleen, mikään ei pääse purkautumaan
3) tarkkailen tätä teknistä toteutusta täällä kriittisesti enkä päästä esitystä sisälleni
Jo valmistavat ovat näyttäneet esityksen herkkyyden ja tarkkuuden. Kun kuvittelee tähän päälle vielä yleisön, joka hengittää esityksen mukana - tai ei hengitä - niin näkee, että hyvin erilaisia vetoja tulee alkava viikko ja koko esityskausikin pitämään sisällään.
Työtä on vielä mukavasti tulevalle viikolle. Harjoitukset jatkuvat huomenaamulla, jolloin menemme teknisen läpimenon ja koitamme saada valo- ja ääni-iskut hierottua kohdilleen sekä testattua yhtä visuaalista ideaa aivan teoksen loppupuolelle. Ti-to -illat hupenevat esityksen pääharjoituksissa ja muut aamut "tarpeen mukaan" -harjoituksissa. Perjantaina ennakko ja ensimmäinen keskustelutilaisuus, lauantaina ensi-ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti