Kotimaa-lehden kritiikki

Virpi Kirves-Torvinen / Kotimaa 9.1.2014

DRAAMAA MUISTISTA

Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys pureutuu muistisairauteen.

Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys Katoava maa puhuu koskettavasti puolison muistisairaudesta. Helena (Katriina Hänninen) on saanut Alzheimer-diagnoosin. Hän yrittää sopeutua muistisairauteensa yhdessä puolisonsa Aarnen (Janne Kinnunen) kanssa. Molemmat käyvät oma ja yhteistä prosessiaan läpi, eikä kumpikaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Helena ja Aarne törmäävät nykyajan yhteiskunnan paineeseen jatkuvasta eteenpäin menemisestä. He joutuvat miettimään, onko ihmisellä arvoa siinä vaiheessa, kun hän ei ole enää tehokas ja tuota tulosta. Molemmat kohtaavat pelkonsa omalla tavallaan ja ajallaan.

Ohjaaja Eino Saaren työpanos ja näytelmäkirjailija Satu Rasilan käsikirjoitus ovat osoitus siitä, mitä yhteistyö taiteessa voi parhaimmillaan saada aikaan. Kun siihen yhdistyy Harri Leinosen äänimaailma ja Tiina Siltalan lavastus, on lopputuloksena herkkä, hauska ja ajatuksia innoittava draama. Erityisen kiehtovaa näytelmässä on se, että Helena ja Aarne seuraavat välillä lavalla itseään nuorena parina (Satu Lipponen ja Mika Silvennoinen), joiden kanssa he käyvät vuoropuhelua. Näin yhdistyvät soljuvasti mennyt, nykyisyys ja tuleva.

Katoava maan puolisot pohtivat, millainen heidän parisuhteensa ja rakkautensa on ollut; millaiseen ihmiseen he ovat alun perin rakastuneet, ja mitä he näkevät toisissaan nyt. Näytelmä kertoo ihmismielen monikerroksisuudesta ja viisaudesta. Jotkut asiat on parempi unohtaa, jotta ylipäätään selviytyy elämästä. Silti asioiden pyyhkiminen mielestä ei tarkoita sitä, etteivätkö ne voisi pulpahtaa pintaan myöhemmin.

Näin käy myös Helenan ja Aarnen kohdalla. Lapsen kuolema ja puolison pettäminen ovat asioita, joihin he joutuvat miettimään kantaansa vahvasti vasta, kun tapahtumista on kulunut vuosikymmeniä. Katoava maa puoltaa anteeksiantoa, sen kaipuuta ja merkitystä. Näytelmä saa katsojan miettimään, minkä verran ihminen pystyy loppujen lopuksi tuntemaan toista ihmistä ja miten paljon hän kaipaa tulevansa nähdyksi.

Näytelmän jännite tihenee loppua kohden muistisairauden vallatessa yhä isomman palan Helenan ja Aarnen arjesta. Oma kotikin alkaa tuntua Helenasta vieraalta. Joskus hänen on vaikea muistaa edes omaa puolisoaan. Katoava maa soveltuu erityisesti niille ihmisille, joilla on muistisairas läheinen tai jotka ovat muuten tekemisissä muistisairaiden kanssa. Silti näytelmällä on annettavaa kenelle tahansa aikuiselle.

Se saa myös nuoremman ihmisen pohtimaan omia arvojaan, asenteitaan ja syitään rakastaa. Puolisot alkavat pohtia, millainen heidän parisuhteensa on ollut. Millaiseen ihmiseen he ovat alun perin rakastuneet, ja mitä he näkevät toisissaan nyt.