Uuden vuoden vaihteet

Ohjaan ensimmäistä kertaa Kajaanin Teatteriin teatterin omaa tuotantoa. (Keväällä 2011 Sissilinnassa ensi-iltansa saanut Tanssii Houstonin kanssahan oli neljän kajaanilaisen toimijan yhteistuotanto.) Katoava maa on myös ensimmäinen avioliittodraama, psykologinen trilleri ja alzheimerkertomus, johon tartun. Olen ohjannut Kajaaniin viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 25 esitystä, joista valtaosaa voi luonnehtia ryhmä- ja prosessilähtöiseksi, teemoiltaan ja katsojasuhteeltaan yhteiskunnallisiksi ja/tai poliittisiksi esityksiksi. Pirtaan mahtuu (onneksi) monia hyppyjä tuntemattomaan, lastenteatterista ulkoilmaesityksiin, erityisryhmien kanssa työskentelystä suorasukaisen henkilökohtaisiin prosesseihin.  Yhtä kaikki, olen tavannut asettaa kullekin prosessille tavoitteita, jotka liittyvät uuden omaksumiseen, oppimiseen, oman maailmankuvani avartamiseen. Tämä askel on Katoavassa maassa kouriin- ja monoihintuntuva.

Vuosi vaihtuu siis kutkuttavissa merkeissä. On paineita, jännitystä, odotusta. Toivon prosessista kiihkeää, intensiivistä, nautinnollista, kurinalaista ja kuritonta: ravitsevasti yhteistä matkaa. Toivon työskentelyltä lujuutta, määrätietoisuutta ja rauhallisuutta. Lupaa ja uskallusta kokeilla, leikkiä, tehdä äkkikäännöksiä, muuttaa mieltään, liikkua ja liikuttua yhdessä toisten kanssa. 

Luottavainen olo. Katoava maa on hyvä ja haastava valinta Kajaanin Teatterin ohjelmistoon, porukka mainio ja enteet mitä pitääkin. Tästä liikkeelle.

 Eino

Elämän yöpuoli

Sairaus on elämän yöpuoli, ihmisen raskaampi osa. Jokainen saa syntyessään kaksoiskansalaisuuden: toisen terveyden valtakuntaan, toisen sairauden valtakuntaan. Ja vaikka me kaikki haluamme aina käyttää mieluummin hyvää passia, ennemmin tai myöhemmin itse kunkin on pakko, ainakin hetken aikaa, tunnustautua tämän toisen maan kansalaiseksi. (...) Sillä metaforisella rihkamalla, joka vääristää syöpää sairastavan kokemusta, on hyvin todelliset seuraukset. Metaforat ja myytit todella tappavat. (...) Väitän että sairaus ei ole metafora. Rehellisin tapa suhtautua sairauteen - ja terveellisin tapa olla sairas - on puhdistautua vertauskuvallisesta ajattelusta niin täydellisesti kuin mahdollista. (...) Käsityksemme ovat paljolti heijastumia kulttuurimme suurista vajavuuksista: pinnallisesta suhteestamme kuolemaan, tunteiden pelostamme, kyvyttömyydestämme rakentaa yhteiskunta, joka säätelisi oikein kulutusta ja oikeutetusta pelostamme historian yhä väkivaltaisemmaksi muuttuvaa kulkua kohtaan. 

- Susan Sontag

"Niistä asioista, jotka olen menettänyt, kaipaan eniten järkeäni"

Ensimmäinen kirjastopäivä takana. Selailua, lehteilyä, mukaantarttuneina lähinnä alzheimer-kirjallisuutta, tietoa ja tarinaa muistista ja sen menettämisestä:

Jean Carper: 100 yksinkertaista tapaa torjua Alzheimerin tautia
Nicole Krauss: Rakkauden historia
Sarah Polley: Away from her (elokuva)
Susan Sontag: Sairaus vertauskuvana & Aids
Richard Taylor: Alzheimerin kanssa

Näistä Kraussin ja Sontagin teokset liittyvät aiheeseen mutkien kautta: Kraussia olen kuullut ylistetyn tavastaan kirjoittaa tunteista ja niiden merkityksestä, Sontag on loistava esseisti, joka osaa riisua sairauden symbolisista kerroksista.

Tapaan tutustua käsikirjoituksiin ja laatia esityssuunnitelmia aihelähtöisesti. Esteettiset pyrkimykset ja mielikuvat nousevat pitkälti tästä käsin. Tärkeää on myös vähemmän ilmeinen, intuitiivisesti sieltä jostakin ideoiden maasta nouseva materiaali, niitä päähänpistoja myöten, joiden alkuperää on työlästä avata edes itselleen - kuten nyt tämän prosessin alkumetreillä, jolloin olen joka kerta tekstiä lukiessani ajatellut merta, merellisiä maisemia ja voimakasta merenkäyntiä, tietämättä (vielä) miksi.

Päivän faktapala (Carper): "Alzheimerin tauti on yleisin dementian (joka tulee latinasta ja tarkoittaa järjen katoamista) muoto; kaikista dementiatapauksista 60-80% luokitellaan Alzheimerin taudiksi. Tiukan tieteellisen määritelmän mukaan Alzheimerin taudilla tarkoitetaan hitaasti ja vähitellen etenevää aivojen kutistumista ja rappeutumaa ja siitä seuraavaa dementiaa. Tautia ei voi parantaa, paitsi ehkäisemällä ja/tai siirtämällä sen puhkeamista."

Päivän fiktiopala (Taylor): "Tiedän, että joskus lähitulevaisuudessa oviin vaihdetaan lukot, ikkunat naulataan kiinni, naapurit etsivät eksyneitä, hellasta häipyy salaperäisesti nappuloita ja uuni lakkaa toimimasta. Mukavat ihmiset, joita en tunne, tulevat luokseni eivätkä tee muuta kuin istuvat lähelläni ja katsovat minua."

Näillä vuodenvaihdetta päin, odottavin mielin. Työryhmämmekin on näyttelijöiden ja suunnittelijoiden osalta likipitäen paketissa:

Näyttämöllä 

Kati Hänninen

Janne Kinnunen 

Satu Lipponen 

Mika Silvennoinen 

Käsikirjoitus Satu Rasila 

Ohjaus Eino Saari 

Lavastus Tiina Siltala 

Lavastusapu Markku Hernetkoski

Pukusuunnittelu Pirkko Paananen 

Äänisuunnittelu auki

Valosuunnittelu Olli Seppänen 

Kampaukset ja maskeeraus Tarja Torniainen 

Tarpeisto Minna Hyvönen 

Tekijänoikeudet Agency North Oy 

Ensimmäisen lukuharjoituksen pidämme jo ensi viikolla. Sen tehtävänä on selvittää roolitus. Jännittää, voi toki!

 Eino 

Tervetuloa

Katoavan maan prosessiblogiin!

Katoava maa on Satu Rasilan vuonna 2010 käsikirjoittama draama, jonka kantaesitys on Kajaanin kaupunginteatterissa lokakuussa 2013. Esitys harjoitetaan täällä Kajaanissa ns. yliheittona: harjoitukset alkavat helmikuun lopussa ja jatkuvat huhtikuun puoleen väliin, jonka jälkeen alkaa liki viiden kuukauden treenitauko ennen syys-lokakuun neljän viikon mittaista loppusuoraa.

Ajattelin kokeilla, lähtisikö tämän prosessin suhteen jotakin uutta avautumaan julkisen työpäiväkirjan myötä. Käynnistelyvaihe meneillään; kuvien, tuoksujen, musiikin etsiskelyä, tekstianalyysiä, mielikuvien äärellä olemista, niiden kirkastamista, materiaalin keräilyä alzheimeriin liittyen... Hidasta ja rauhallista etenemistä. Työryhmän kanssa treffataan ensimmäisen kerran tammikuun alussa.

Esityksen kuvaus ja työryhmätiedot löytyvät sivun ylälaidasta.

 Eino