Viisi lisäelämää

Ei tullut Kamalle kutsua Tampereen Teatterikesään, eikä sivumennen sanoen käyty esitystä edes katsomassa (eikä mitään muutakaan kajaanilaista). Tallenne sinne toki lähti, mutta onhan se eri asia. Joka muuta väittää, höpöttää omiaan. Kun keskisuuren teatterin suurella näyttämöllä esitetään uusi kotimainen kantaesitys, joka vastaanotetaan äänekkäästi, kiitoksin ja viidellä erittäin positiivisella kritiikillä, voisi kuvitella että asiaan reagoitaisiin aivan toisin.

No, olen tämän suruni sulatellut, ja se siitä. Lähinnä enää harmittaa muutamien tamperelaisten tuttujen puolesta :)

Hieno uutinen on se, että Katoava maa jatkaa teatterin syysohjelmistossa viiden lisäesityksen voimin! Ensimmäinen veto on 26.9. ja viimeinen lokakuun lopulla. Teatterin sivuille tarkat esitysajat päivittyvät lähiviikkoina.

Kevättä, aurinkoa, riemua tästä ja muistakin!

Kevään viimeisen jälkeen

Niin kuopattiin Katoava maa, kevyin mullin. Viimeinen esitys oli täpötäysi, tunnetta piisasi lämpistä maaliin. Jotain pientä puristamisenkin makua alussa, mutta ei nyt viitsi purnata. Illalla istahdettiin ravintola Suloon alas liki koko ydinmiehityksen voimin, vain Harri (koti) ja Juha (Lappi) puuttuivat. Syötiin, piettiin pieniä puheita (Kati piti hyvän, minä en), tehtiin luopumisesta vaikeaa, tunnelmoitiin, käytiin prosessia kevyin rantein läpi, veresteltiin teatterihistorioidemme tosi vanhoja ja vähän tuoreempia. Kiitollinen olo. Ja vähän toki väsynyt :)

Ja heti olisin valmis uuteen matkaan, näiden kanssa. Heti.

Tämän blogin loppulauseet ovat kirjoittamatta, lähellä ne kuitenkin tuntuvat olevan jo. Huhtikuun aikana pitäisi ratketa, nähdäänkö tätä esitystä vielä Kajaanissa tai muualla Suomessa. Eilinen tuntui sekä välikaronkalta että jonkin päätepisteeltä. Siihen väliin jäämme kysymysmerkkinä seisomaan.

26. ja 27., ehkä

Näin se käy, vähiin. Tänään tuplavetopäivä, aamulla joku 190 ja illalla about 56 katsojaa. Molemmat jäi väliin, lapset, lapset, mitä nyt aamuseltaan käytiin teatterilla sanomassa hei. Lauantaina viimeinen Katoava maa, jos ei teatterilla innostuta tätä sitten syksyllä lämmittämään tai kutsua festivaaleille tule. Jos jostain olen harmissani, niin siitä ettei tämä mahtava teksti ole vielä saanut päivänvaloa muualla kuin Kajaanissa. Sen kuvittelisi istuvan aika monenkin suomalaisen maakuntateatterin tai vapaan ryhmänkin "profiiliin". Kajaanin kokemukset ovat myös oiva esimerkki siitä, että juttu vetää ja teatterin nykykatsojakunnan perusvoimat, ikäihmiset, ovat mielissään, otettuja ja kosketettuja.

Ei soisi vielä loppuvan, ei.

Notta herran haltuun näyttäisi jäävän. Lauantaina viimeinen ja juhlat!

Kepeys!

Viimeinen esitysviikko pyörähtänyt käyntiin. Viikon ensimmäinen oli kepeä, leikkisä, uusia sävyjä tulvillaan. Kuten kevään korvilla kuuluukin. Kun matsku alkaa käydä tutuksi, näitä alkaa löytyä. Ja joojoo, on niitä ennenkin, mutta riemua rinnassa yhä ja edelleen! 59 katsojaa ekaan, toka jäi väliin ja siitä statistiikat ja fiilikset jakamatta. Torstaita, kolmanneksi ja toiseksi viimeistä Katoavaa maata kohti!