perjantai 31. tammikuuta 2014

Nautinnollista, pakotonta

Hieno päivä Katoavan maan kanssa takana. Aamulla lämmitysharjoitus so. läpimeno, illalla esitys ja sen päälle pieni illanvietto Kajaanin kylmäkaraisukeskuksessa näyttelijöiden, Juhan, Soilen ja Pikin kanssa. Itse esityksessä niukasti väkeä, vajaa 50; markkinoinnin suhteen pitäisi rykäistä uusi vaihe käyntiin näin huiskean tauon jälkeen. Mutta erinomainen esitys, parhaita näkemiäni: napakka, energinen, intensiivinen, tarkka, jotenkin uudella kierteellä uskaltava. Tiivistunnelmaista, röyhkeää työtä koko nelikolta. Sovinnon jälkikaiut näkyivät paitsi puheissa myös kiinnostavina läsnäolon laatuina ja tietoisuuksina niistä.

Illan päälle kuulumisia, puhetta kiertämisestä (ei uutisoitavaa), haaveita, saunaa (hyvä), avantoa -24 asteen pakkasessa (ihanaa), sivistynyt määrä viiniä (aamutyöt) ja tulehen tuijottelua. Nautinnollista ja pakotonta. Kuten tämän porukan kanssa aina. Kiitollinen, hyvä mieli siitä.

Ensi viikolla jatketaan!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Katoaminen

Huomenna lämmitetään Kama. Hienoa!

Sitä odotellessa voi tutustua esimerkiksi Hitaan journalismin kannatusyhdistys Long Playn tuoreimpaan sinkkuun, joka on toimittaja Anu Silfverbergin muistisairautta upeasti ja koskettavasti käsittelevä "Katoaminen". Samoja teemoja, samaa syvyyttä kuin esityksessämme, mielenkiintoista pohdintaa myös tulevaisuuden hoitokodeista ja muistisairaan hoitotahdon toteutumisesta. En pysty liittämään koko 46-sivuista artikkelia tähän, mutta tekstin voi hankkia omakseen esimerkiksi Long Playn sivuilta. Kannattaa, todella.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kotimaa-lehden kritiikki


Virpi Kirves-Torvinen / Kotimaa 9.1.2014

DRAAMAA MUISTISTA

Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys pureutuu muistisairauteen.

Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys Katoava maa puhuu koskettavasti puolison muistisairaudesta. Helena (Katriina Hänninen) on saanut Alzheimer-diagnoosin. Hän yrittää sopeutua muistisairauteensa yhdessä puolisonsa Aarnen (Janne Kinnunen) kanssa. Molemmat käyvät oma ja yhteistä prosessiaan läpi, eikä kumpikaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Helena ja Aarne törmäävät nykyajan yhteiskunnan paineeseen jatkuvasta eteenpäin menemisestä. He joutuvat miettimään, onko ihmisellä arvoa siinä vaiheessa, kun hän ei ole enää tehokas ja tuota tulosta. Molemmat kohtaavat pelkonsa omalla tavallaan ja ajallaan.

Ohjaaja Eino Saaren työpanos ja näytelmäkirjailija Satu Rasilan käsikirjoitus ovat osoitus siitä, mitä yhteistyö taiteessa voi parhaimmillaan saada aikaan. Kun siihen yhdistyy Harri Leinosen äänimaailma ja Tiina Siltalan lavastus, on lopputuloksena herkkä, hauska ja ajatuksia innoittava draama. Erityisen kiehtovaa näytelmässä on se, että Helena ja Aarne seuraavat välillä lavalla itseään nuorena parina (Satu Lipponen ja Mika Silvennoinen), joiden kanssa he käyvät vuoropuhelua. Näin yhdistyvät soljuvasti mennyt, nykyisyys ja tuleva.

Katoava maan puolisot pohtivat, millainen heidän parisuhteensa ja rakkautensa on ollut; millaiseen ihmiseen he ovat alun perin rakastuneet, ja mitä he näkevät toisissaan nyt. Näytelmä kertoo ihmismielen monikerroksisuudesta ja viisaudesta. Jotkut asiat on parempi unohtaa, jotta ylipäätään selviytyy elämästä. Silti asioiden pyyhkiminen mielestä ei tarkoita sitä, etteivätkö ne voisi pulpahtaa pintaan myöhemmin.

Näin käy myös Helenan ja Aarnen kohdalla. Lapsen kuolema ja puolison pettäminen ovat asioita, joihin he joutuvat miettimään kantaansa vahvasti vasta, kun tapahtumista on kulunut vuosikymmeniä. Katoava maa puoltaa anteeksiantoa, sen kaipuuta ja merkitystä. Näytelmä saa katsojan miettimään, minkä verran ihminen pystyy loppujen lopuksi tuntemaan toista ihmistä ja miten paljon hän kaipaa tulevansa nähdyksi.

Näytelmän jännite tihenee loppua kohden muistisairauden vallatessa yhä isomman palan Helenan ja Aarnen arjesta. Oma kotikin alkaa tuntua Helenasta vieraalta. Joskus hänen on vaikea muistaa edes omaa puolisoaan. Katoava maa soveltuu erityisesti niille ihmisille, joilla on muistisairas läheinen tai jotka ovat muuten tekemisissä muistisairaiden kanssa. Silti näytelmällä on annettavaa kenelle tahansa aikuiselle.

Se saa myös nuoremman ihmisen pohtimaan omia arvojaan, asenteitaan ja syitään rakastaa. Puolisot alkavat pohtia, millainen heidän parisuhteensa on ollut. Millaiseen ihmiseen he ovat alun perin rakastuneet, ja mitä he näkevät toisissaan nyt.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tammikuun tulilla

Mitä kauneinta ja totuudellisinta alkanutta vuotta!

Tämä kaunotar, Katoava maa, ei ole viime viikkoina pyörinyt mielessäni kuin käväisyperiaatteella. Syitäkin on, kuten joulu ja tämä: www.vaarakollektiivi.fi.

Parista edellisestä Koti-Kajaanista panin merkille, että teatterin markkinointi on unohtanut tammikuun esityksemme tyystin, joten korjattakoon asia satunnaiselle blogikävijälle hetimiten: seuraava esityksemme on to 30.1. klo 19, eikä suinkaan vasta 6.2. Virhe lienee inhimillinen pikku lapsus, joten säästetään asianosaiset julkiselta ruoskinnalta, toistaiseksi.

Muutamat Harrin työstä (tai Harrista) viehättyneet ovat kyselleet syksyn mittaan esityksessä kuultavia musiikkeja. Panin merkille, että joku ystävällinen sielu, jonka sukunimi lienee Leinonen, oli toimittanut ne myös kaupunginteatterin kotisivuille. Tulkoot ääneenlausutuiksi siis täälläkin:


Esityksessä kuultava musiikki
- Fats domino -  Blueberry hill
- Arvo Pärt -  Spiegel im spiegel
- Viljo Vesterinen - Kulkurin Kaiho
- Zoltan Kodaly - Fantasia: Adagio di molto
- Franz Liszt - Vallee D`obermann
- Alexander Gurilyov - I skuchno, i grustno
- Eleni Karaindrou - Refugee´s theme
- Fats domino - Blueberry hill
- Arvo Pärt - Spiegel im spiegel II
- Arvo Pärt - Für Alina
- Eleni Karaindrou - By the sea

Olisikohan tuossa koko luettelo? Mukana on myös mm. merta, lasten ääniä ja Satu Lipposen huokauksia.

Että tervetuloapa vaan, kohta se taas lähtee, keväinen, uusi, ihana esityskausi! Keskustelujakin tulee, kun työteliäs ohjaajamies saa niiden alustajista otetta ja selvää.

Sitä ennen kannattaa mennä teatterille katsomaan Sovintoa ja Kaikkeuden enkeleitä. Menee siellä muitakin, mutta näitä uusia suosittelen nyt erityisen lämpimästi, kumpaakaan näkemättä ja täysin rinnoin! (Siinäpä outo sanonta muuten, täysin rinnoin.)

Näihin kuviin :)