torstai 24. huhtikuuta 2014

Viisi lisäelämää

Ei tullut Kamalle kutsua Tampereen Teatterikesään, eikä sivumennen sanoen käyty esitystä edes katsomassa (eikä mitään muutakaan kajaanilaista). Tallenne sinne toki lähti, mutta onhan se eri asia. Joka muuta väittää, höpöttää omiaan. Kun keskisuuren teatterin suurella näyttämöllä esitetään uusi kotimainen kantaesitys, joka vastaanotetaan äänekkäästi, kiitoksin ja viidellä erittäin positiivisella kritiikillä, voisi kuvitella että asiaan reagoitaisiin aivan toisin.

No, olen tämän suruni sulatellut, ja se siitä. Lähinnä enää harmittaa muutamien tamperelaisten tuttujen puolesta :)

Hieno uutinen on se, että Katoava maa jatkaa teatterin syysohjelmistossa viiden lisäesityksen voimin! Ensimmäinen veto on 26.9. ja viimeinen lokakuun lopulla. Teatterin sivuille tarkat esitysajat päivittyvät lähiviikkoina.

Kevättä, aurinkoa, riemua tästä ja muistakin!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kevään viimeisen jälkeen

Niin kuopattiin Katoava maa, kevyin mullin. Viimeinen esitys oli täpötäysi, tunnetta piisasi lämpistä maaliin. Jotain pientä puristamisenkin makua alussa, mutta ei nyt viitsi purnata. Illalla istahdettiin ravintola Suloon alas liki koko ydinmiehityksen voimin, vain Harri (koti) ja Juha (Lappi) puuttuivat. Syötiin, piettiin pieniä puheita (Kati piti hyvän, minä en), tehtiin luopumisesta vaikeaa, tunnelmoitiin, käytiin prosessia kevyin rantein läpi, veresteltiin teatterihistorioidemme tosi vanhoja ja vähän tuoreempia. Kiitollinen olo. Ja vähän toki väsynyt :)

Ja heti olisin valmis uuteen matkaan, näiden kanssa. Heti.

Tämän blogin loppulauseet ovat kirjoittamatta, lähellä ne kuitenkin tuntuvat olevan jo. Huhtikuun aikana pitäisi ratketa, nähdäänkö tätä esitystä vielä Kajaanissa tai muualla Suomessa. Eilinen tuntui sekä välikaronkalta että jonkin päätepisteeltä. Siihen väliin jäämme kysymysmerkkinä seisomaan.

torstai 3. huhtikuuta 2014

26. ja 27., ehkä

Näin se käy, vähiin. Tänään tuplavetopäivä, aamulla joku 190 ja illalla about 56 katsojaa. Molemmat jäi väliin, lapset, lapset, mitä nyt aamuseltaan käytiin teatterilla sanomassa hei. Lauantaina viimeinen Katoava maa, jos ei teatterilla innostuta tätä sitten syksyllä lämmittämään tai kutsua festivaaleille tule. Jos jostain olen harmissani, niin siitä ettei tämä mahtava teksti ole vielä saanut päivänvaloa muualla kuin Kajaanissa. Sen kuvittelisi istuvan aika monenkin suomalaisen maakuntateatterin tai vapaan ryhmänkin "profiiliin". Kajaanin kokemukset ovat myös oiva esimerkki siitä, että juttu vetää ja teatterin nykykatsojakunnan perusvoimat, ikäihmiset, ovat mielissään, otettuja ja kosketettuja.

Ei soisi vielä loppuvan, ei.

Notta herran haltuun näyttäisi jäävän. Lauantaina viimeinen ja juhlat!

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kepeys!

Viimeinen esitysviikko pyörähtänyt käyntiin. Viikon ensimmäinen oli kepeä, leikkisä, uusia sävyjä tulvillaan. Kuten kevään korvilla kuuluukin. Kun matsku alkaa käydä tutuksi, näitä alkaa löytyä. Ja joojoo, on niitä ennenkin, mutta riemua rinnassa yhä ja edelleen! 59 katsojaa ekaan, toka jäi väliin ja siitä statistiikat ja fiilikset jakamatta. Torstaita, kolmanneksi ja toiseksi viimeistä Katoavaa maata kohti!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Tiistain jälkeen

Leppoisan sutjakka työpuhde Katoavan maan kanssa takana. Liki täysi tupa! Vain ensimmäisellä ja viimeisellä rivillä muutamia tyhjiä paikkoja. Bussilasteja ties mistä, katsojakeski-ikä pertsat 70+ ja siihen päälle muutama tuttu nuori ja Törmin Heikki. Napakka, tasavarma veto, Sadulla vähän kränää itsensä kanssa, muilla kelpo buugi. Jotain pientä häikkää muutamissa kohtaustaitteissa, muttei mitään otsaryppyjä syventävää. Muuan mies kävi esityksen jälkeen kiittämässä kädestä mehut puristaen, mutta lisäsi varmuuden vuoksi kuitenkin, että "tämähän oli naisen kirjoittama, eikö, mies olisi kirjoittanut toisin". (Harmittaa, etten kysynyt, miten "mies" olisi tämän kirjoittanut.) Ryhmämatkailijaenemmistö so. bussin lähteminen just eikä melkein esityksen jälkeen aiheutti sen, ettei esityksen jälkeen aiotusta keskustelutuokiosta tullut mitään, mutta jotenkin moinen ei tänään jäänyt jurppimaan.

Ilo ja kunnia viettää aikaa tämän äärellä, näiden ihmisten kanssa. Uskon, että jaamme kaikki tämän tunteen.

Ensi viikolla sitten Katoava maa -superviikko maanantaista alkaen. Hajapaikkoja sinne tänne jäljellä. Kaksi tai kolme vetoa viidestä jää väliin lapsenhoitosyistä (Sara lähtee Tallinnaan työhumputuksiin), mutta muuten näyttäisi siltä, että saa hyvästellä kunnolla. Hyvä niin!

Loppusuora

Tänään esitys Teatteritalolla klo 14 ja ensi viikolla tiettävästi viimeiset viisi akselilla maanantai-lauantai. Eilen lämmitettiin, pientä porinaa siitä että mennäänkö nyt ihan kokonaan vai Huttusen ehdotuksen mukaan pelkät laulut ja tanssit, mutta vedon jälkeen huouttiin yhteisessä rintamassa harjoituksen tarpeellisuutta. Teatterikesästä ei mitään uutta, Korjaamolta ei koskaan palattu asiaan, Tukholman Suomi-instituuttiin oltiin liian kalliita, rahan takiako tämän kiertuemahdollisuudet kuivuvat kokoon, tiedä häntää. Pikkulinnut ovat laulaneet, että viimeisille on ollut mukavasti kysyntää, mikäs sen parempaa. Kevätauringon muristessa päivävetoa kohti!

http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/martikainen114.htm

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Takomon vanhustyö ja muistisairaus -hankkeesta

Osataan sitä Helsingissäkin. Todella. Hieno hanke Takomolla täydessä vauhdissa, raporttia toistaiseksi tehdystä täällä http://www.teatteritakomo.fi/kehityshanke_rapo_LOWRES_UUS.pdf

perjantai 28. helmikuuta 2014

Talvilomien alla

Helmikuun neljäs ja viimeinen esitys takana. Katsojia vähänlaisesti, vajaa 50, mutta erinomainen veto taas kerran. Tulin huudeille pikkuisen ennen seiskaa. Lievää kevättalviväsymystä oli ilmassa ennen esityksen alkua, pyörteisiä kuvioita omilla yksityisrintamilla, rankan työnteon hyydyttämää väkeä. Mutta se tuntui haihtuvan jonnekin kulissien tuolle puolen. Katilla oli draivi päällä heti alusta lähtien, siskokultia katsomossa, eivätkä muutkaan jääneet pekkaa pahemmiksi.

Ilo tällaista on katsoa. Naatiskelun makua! Ja luopumisen, pikku hiljaa. Katoavalla maalla alkoi vajaan neljän viikon esitystauko. Teatterilla tehdään Line Knutzonin mustaa komediaa Remontti tässä välissä (e-i muistaakseni 20.3.), jonka jälkeen meillä on parin viikon sisällä vielä kuusi vetoa. Sitten se on tällä tietoa siinä. Jos ei muuta, niin todella toivoo, että tämän kirkkaan ja kerroksisen tekstin löytäisi sen jälkeen moni muukin teatteri.

Pari tekstaria tuli esityksen jälkeen

"Kiitos Eino! Laitathan työryhmälle kiitokset ja Katille erityis terveiset. Hieno juttu!"

"Kiitos  esityksestä ohjaajalle ja muulle työryhmälle. Pidin todella paljon. Toinen näytös oli yhtä tunteiden vuotoa ja valtamerta. Keep on! Eheää, tärkeää työtä."

perjantai 14. helmikuuta 2014

17, 18, 19

Katoavan maan 17.-19. esitykset takana. Viime viikon vedoissa vajaa 100 kummassakin, eilen noin 150 katsojaa ja maukas yleisökeskustelu sen päälle. Näin viimeksimainitun. Hivenen horjuva ykkönen, muutamia epätarkkoja hetkiä ja lipsuksia, mutta yhtä lailla vauhtia, hersyvyyttä ja intensiteettiä. Kakkonen taas eheämpi. Esityksen jälkeen alustukseton, tai no, työryhmämme alustama keskustelu, johon jäi reippaat kolmekymmentä katsojaa, mm. koko Oulun läänin taidetoimikunta. Esitykseen, sen herättämiin ajatuksiin ja tunteisiin tiiviisti kytkeytynyt, rehevä puolituntinen. Kysymyksiä prosessiin ja esityksen ratkaisuihin liittyen, viljalti kiitosta, miellyttävää virtausta meidän tekijöiden ja katsoja-kokijoiden välillä.

Esitys kaartuu viimeiselle kolmannekselleen. Joku surutyö tässä alkamassa tämän suhteen, uumoilen.  Kahden viikon kuluttua jatketaan, sitten Remontin tuoma tauko ennen viimeistä rutistusta maalis-huhtikuun vaihteessa. Vielä ehtii Katoavan lauteille!

perjantai 31. tammikuuta 2014

Nautinnollista, pakotonta

Hieno päivä Katoavan maan kanssa takana. Aamulla lämmitysharjoitus so. läpimeno, illalla esitys ja sen päälle pieni illanvietto Kajaanin kylmäkaraisukeskuksessa näyttelijöiden, Juhan, Soilen ja Pikin kanssa. Itse esityksessä niukasti väkeä, vajaa 50; markkinoinnin suhteen pitäisi rykäistä uusi vaihe käyntiin näin huiskean tauon jälkeen. Mutta erinomainen esitys, parhaita näkemiäni: napakka, energinen, intensiivinen, tarkka, jotenkin uudella kierteellä uskaltava. Tiivistunnelmaista, röyhkeää työtä koko nelikolta. Sovinnon jälkikaiut näkyivät paitsi puheissa myös kiinnostavina läsnäolon laatuina ja tietoisuuksina niistä.

Illan päälle kuulumisia, puhetta kiertämisestä (ei uutisoitavaa), haaveita, saunaa (hyvä), avantoa -24 asteen pakkasessa (ihanaa), sivistynyt määrä viiniä (aamutyöt) ja tulehen tuijottelua. Nautinnollista ja pakotonta. Kuten tämän porukan kanssa aina. Kiitollinen, hyvä mieli siitä.

Ensi viikolla jatketaan!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Katoaminen

Huomenna lämmitetään Kama. Hienoa!

Sitä odotellessa voi tutustua esimerkiksi Hitaan journalismin kannatusyhdistys Long Playn tuoreimpaan sinkkuun, joka on toimittaja Anu Silfverbergin muistisairautta upeasti ja koskettavasti käsittelevä "Katoaminen". Samoja teemoja, samaa syvyyttä kuin esityksessämme, mielenkiintoista pohdintaa myös tulevaisuuden hoitokodeista ja muistisairaan hoitotahdon toteutumisesta. En pysty liittämään koko 46-sivuista artikkelia tähän, mutta tekstin voi hankkia omakseen esimerkiksi Long Playn sivuilta. Kannattaa, todella.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kotimaa-lehden kritiikki


Virpi Kirves-Torvinen / Kotimaa 9.1.2014

DRAAMAA MUISTISTA

Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys pureutuu muistisairauteen.

Kajaanin kaupunginteatterin kantaesitys Katoava maa puhuu koskettavasti puolison muistisairaudesta. Helena (Katriina Hänninen) on saanut Alzheimer-diagnoosin. Hän yrittää sopeutua muistisairauteensa yhdessä puolisonsa Aarnen (Janne Kinnunen) kanssa. Molemmat käyvät oma ja yhteistä prosessiaan läpi, eikä kumpikaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Helena ja Aarne törmäävät nykyajan yhteiskunnan paineeseen jatkuvasta eteenpäin menemisestä. He joutuvat miettimään, onko ihmisellä arvoa siinä vaiheessa, kun hän ei ole enää tehokas ja tuota tulosta. Molemmat kohtaavat pelkonsa omalla tavallaan ja ajallaan.

Ohjaaja Eino Saaren työpanos ja näytelmäkirjailija Satu Rasilan käsikirjoitus ovat osoitus siitä, mitä yhteistyö taiteessa voi parhaimmillaan saada aikaan. Kun siihen yhdistyy Harri Leinosen äänimaailma ja Tiina Siltalan lavastus, on lopputuloksena herkkä, hauska ja ajatuksia innoittava draama. Erityisen kiehtovaa näytelmässä on se, että Helena ja Aarne seuraavat välillä lavalla itseään nuorena parina (Satu Lipponen ja Mika Silvennoinen), joiden kanssa he käyvät vuoropuhelua. Näin yhdistyvät soljuvasti mennyt, nykyisyys ja tuleva.

Katoava maan puolisot pohtivat, millainen heidän parisuhteensa ja rakkautensa on ollut; millaiseen ihmiseen he ovat alun perin rakastuneet, ja mitä he näkevät toisissaan nyt. Näytelmä kertoo ihmismielen monikerroksisuudesta ja viisaudesta. Jotkut asiat on parempi unohtaa, jotta ylipäätään selviytyy elämästä. Silti asioiden pyyhkiminen mielestä ei tarkoita sitä, etteivätkö ne voisi pulpahtaa pintaan myöhemmin.

Näin käy myös Helenan ja Aarnen kohdalla. Lapsen kuolema ja puolison pettäminen ovat asioita, joihin he joutuvat miettimään kantaansa vahvasti vasta, kun tapahtumista on kulunut vuosikymmeniä. Katoava maa puoltaa anteeksiantoa, sen kaipuuta ja merkitystä. Näytelmä saa katsojan miettimään, minkä verran ihminen pystyy loppujen lopuksi tuntemaan toista ihmistä ja miten paljon hän kaipaa tulevansa nähdyksi.

Näytelmän jännite tihenee loppua kohden muistisairauden vallatessa yhä isomman palan Helenan ja Aarnen arjesta. Oma kotikin alkaa tuntua Helenasta vieraalta. Joskus hänen on vaikea muistaa edes omaa puolisoaan. Katoava maa soveltuu erityisesti niille ihmisille, joilla on muistisairas läheinen tai jotka ovat muuten tekemisissä muistisairaiden kanssa. Silti näytelmällä on annettavaa kenelle tahansa aikuiselle.

Se saa myös nuoremman ihmisen pohtimaan omia arvojaan, asenteitaan ja syitään rakastaa. Puolisot alkavat pohtia, millainen heidän parisuhteensa on ollut. Millaiseen ihmiseen he ovat alun perin rakastuneet, ja mitä he näkevät toisissaan nyt.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Tammikuun tulilla

Mitä kauneinta ja totuudellisinta alkanutta vuotta!

Tämä kaunotar, Katoava maa, ei ole viime viikkoina pyörinyt mielessäni kuin käväisyperiaatteella. Syitäkin on, kuten joulu ja tämä: www.vaarakollektiivi.fi.

Parista edellisestä Koti-Kajaanista panin merkille, että teatterin markkinointi on unohtanut tammikuun esityksemme tyystin, joten korjattakoon asia satunnaiselle blogikävijälle hetimiten: seuraava esityksemme on to 30.1. klo 19, eikä suinkaan vasta 6.2. Virhe lienee inhimillinen pikku lapsus, joten säästetään asianosaiset julkiselta ruoskinnalta, toistaiseksi.

Muutamat Harrin työstä (tai Harrista) viehättyneet ovat kyselleet syksyn mittaan esityksessä kuultavia musiikkeja. Panin merkille, että joku ystävällinen sielu, jonka sukunimi lienee Leinonen, oli toimittanut ne myös kaupunginteatterin kotisivuille. Tulkoot ääneenlausutuiksi siis täälläkin:


Esityksessä kuultava musiikki
- Fats domino -  Blueberry hill
- Arvo Pärt -  Spiegel im spiegel
- Viljo Vesterinen - Kulkurin Kaiho
- Zoltan Kodaly - Fantasia: Adagio di molto
- Franz Liszt - Vallee D`obermann
- Alexander Gurilyov - I skuchno, i grustno
- Eleni Karaindrou - Refugee´s theme
- Fats domino - Blueberry hill
- Arvo Pärt - Spiegel im spiegel II
- Arvo Pärt - Für Alina
- Eleni Karaindrou - By the sea

Olisikohan tuossa koko luettelo? Mukana on myös mm. merta, lasten ääniä ja Satu Lipposen huokauksia.

Että tervetuloapa vaan, kohta se taas lähtee, keväinen, uusi, ihana esityskausi! Keskustelujakin tulee, kun työteliäs ohjaajamies saa niiden alustajista otetta ja selvää.

Sitä ennen kannattaa mennä teatterille katsomaan Sovintoa ja Kaikkeuden enkeleitä. Menee siellä muitakin, mutta näitä uusia suosittelen nyt erityisen lämpimästi, kumpaakaan näkemättä ja täysin rinnoin! (Siinäpä outo sanonta muuten, täysin rinnoin.)

Näihin kuviin :)