Lauantai-ilta. Menossa nukkumaan jo todeten, että tämä tulee uniin. Onneksi ovat nuo lapset, kotiarki, talo- ja syysaskareet, jotka näin vapaapäivinä pitävät visusti muissa maisemissa. (Ainakin kaikkina niinä hetkinä, joihin ei sisälly joutenaikaa, aikaa ajatuksen mataa linnunrataansa.)
Merkillinen matka ollut tämä tähänastinen, Katoavan maan ja sen työryhmän kanssa. Olen kiitollinen paljosta, iloinen ja otettukin. Tämä on ensimmäinen "puhdasverinen" laitosteatterityöni (so. ilman yhteistyövääntöjä Generaattorin tai Roudan kanssa) ja luonteeltaan vierailu. Sijaitsen täällä, tässä teatterissa vielä kaksi viikkoa ja esityskauden sen mukaan miten koti- ja muilta töiltä ehdin. (En ajattele vielä luopumista, liikaa työtä tässä, tiedän kyllä että se iskee, suru.) Ison talon - sillä sitä vajaan 50 hengen Kajaanin Teatteri minulle edustaa, vaikka moni sitä pienenä ja sympaattisen kotikutoisena pitääkin - arki, rutiinit ja käytännöt ovat toki ajoittain ihmetyttäneet alkaen siitä, että tässäkin prosessissa on mukana ihmisiä, joita en ole edes tavannut koko tuotannon aikana, aina vaikkapa siihen omituiseen harjoitusten (läpimenojen) jälkeiseen palautekäytäntöön, jossa näyttelijät istuvat yksin lavalla ja konkreettisesti vastaanottavat palautteen (mitä ikinä se sitten sisältääkin), kun osa muusta jengistä lymyilee jossain 20 metrin päässä katsomon takanurkissa keskeneräistä tämän väkevän rampin yli kommentoiden (tilanne ei ole tasa-arvoinen eikä varsinkaan kohtaava). Näitä pieniä riittää, ja lopulta ne ovat kovin pieniä.
Yhtä kaikki: niistä ihmisistä, joiden kanssa päivittäinen harjoitusarki on jaettu, olen ihan pirun ylpeä ja ihastuksissani. Kun ensimmäisen kerran luin Katoavan maan käsikirjoituksen joskus viime syksynä, ensimmäinen ajatukseni oli, ettei tätä kannata tehdä ilman loistavia näyttelijöitä. Tiesin nämä neljä hyviksi ja silti mietin, mihin rahkeet riittävät - ja ennen kaikkea, riittävätkö omani suhteessa heidän ohjaamiseensa. Ei ole tarvinnut katua, ei mitään. Ketään en kunnolla (ihmisenä) tuntenut. Jannea olin nähnyt näyttämöllä vähiten. Muuta väkeä tunsin vähän paremmin. Pikin ja Markun kanssa on tullut jo kaikenlaista toilailtua, syksyllä työryhmään hypänneen Soilen kanssa myös. Harri oli mukana parin vuoden takaisessa Houstonissa äänimiehenä. Tiinan, Ollin, Tarjan ja kumppanit tunsin jotenkuten. Prosessiin asettui jo alkumetreillä hauska vääntö: Katoava maa on talon pukusuunnittelijan lavastama, puvustonhoitajan pukusuunnittelema ja äänimiehen äänisuunnittelema esitys. Lisäksi talon lavastaja on toiminut produktiossa "ohjaajan assistenttina", kuten Markku itse on tonttiaan kutsunut, mikä on ollut minusta suunnattoman riemastuttavaa. Ja tärkeää touhua. Ei tarvitse käyttää kovinkaan hurjia hoksottimia ymmärtääkseen, että tällaiset sivupolut omasta "päätyöstä" luovat oivallisen suhteen (haasteen) juttuun ja tuottavat miltei väkisin raikkaita ratkaisuja itse teokseen (jos kohta teettävät tekijöilleen myös lisätyötä, selvä se).
Olen ollut otettu ja hyvilläni siitä, miten ihmiset ovat asettuneet tämän työn äärelle. Keskittyneesti, paneutuen. Innostuneesti, jakavasti. Itseltään ja työryhmältä paljon vaatien ja loppuun asti haastaen. Tapa, jolla olemme työskennelleet ja työhön suhtautuneet, on lähellä omaa ideaaliani. Paljon enempää ei voi pyytää.
Harjoituksissa on ollut toki mukavaa ja hauskaa, mutta ennen kaikkea on tuntunut siltä, että työryhmään on valikoitunut / kulkeutunut / halunnut liittyä joukko ihmisiä, joille Katoavan maan maisema on tosi, rakas ja tärkeä. Se on tietenkin osin ammattitaitoa, halua suoriutua kustakin meneillään olevasta harjoitusprosessista niin hyvin kuin suinkin mahdollista, mutta on ollut helppo aistia muutakin: iloa siitä että juuri tämä matka on nyt täällä, lävitse elettävänämme.
Valmis teatteriesitys on aina työmetodiensa summa ja työyhteisönsä kuva. Kaikki näkyy. Kaikki. Jokikinen tapa virittäytyä harjoitukseen, päätös puhua tai vaieta, jokikinen suhde työryhmän jäsenten välillä näkyy lopputuloksessa. Kaikki on esillä. Kaikki. Siksi, siksikään ei ole samantekevää, millaisen prosessin luo.
Sillä luomista se todella on. Jotakin, minkä on mahdollista muuttua milloin tahansa, jotakin mitä päivä päivältä tulisi kyetä katsomaan uudestaan, toisin, kirkkaammin. Vaativasti, mutta armollisesti.
Minulla on tämän jälkeen vahvistunut kokemus siitä, että tässä kontekstissa (laitosteatteri, jos niin haluatte, ansioitunut, korkeatasoinen maakuntateatteri, jos niin haluatte, erinomainen taiteellinen työryhmä, jos niin haluatte) on mahdollista tehdä mitä tahansa. Se tuntuu isolta asialta.
Kysymys on vain - ajattelusta.
Ja vielä, ennen kuin tämä tämäniltainen hento ajatuksenvire kokonaan katoaa ja sana hajoaa liitoksiinsa, mietin että kahden viimeisen viikon suhteen on vain harjoitettava entistä reippaampaa puuttumisen politiikkaa. Puuttumisen ja puhumisen. En puhu itsestäni, puhun meistä kaikista ja koko esitysmateriaalista. Tuoda rohkeasti esiin se pienikin kivi, joka vielä kengässä puristaa, oli se pannahinen sitten omassa monossa tai naapurin äänisuunnittelijan lapikkaassa; kommentoida, kehittää, kritisoidakin mitä tahansa, mikä esitykseen liittyy, liittyi se sitten "omaan tonttiin" tai ei. (Omat tontit eivät ole kiinnostavia. Omat tontit ovat tylsiä!) Se on esityksen edun ajattelemista.
Kissat pöydille, jalalla koreasti ja kaaosta kohti!
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
perjantai 27. syyskuuta 2013
Läpikahluun jälkeen
Ensimmäinen läpimeno takana. Vahvaa, tasavahvaa jälkeä. Sama myös merkityksessä rytmiään hakevaa, tarpeettomankin tasa-arvoista nykyhetken ja takaumien välillä, terävyyden ja yllättävien ratkaisujen puutetta. Näyttelijöillä selvästi iso kela kokonaisuudesta mielessä ja yritys ottaa sitä vimmaisesti haltuun. Tähän suhteutettuna jo yllättävänkin herkkää ja nyanssipitoista työskentelyä.
Palaset liikkuvat yhä, ja jotenkin niin sen tulee ollakin. Palautteessa korostui kriittisenä huomiona teoksen ajoittainen raskassoutuisuus. Se on osin teemojen sanelemaa, osin rytmin keskeneräisyydestä kielivää.
Lukinmaan Juho jutteli äänidramaturgian suhteen kauniin maiseman kaipuusta vastavoimana "trauma-ambienssille" sekä terävyyden ja selkeiden leikkausten tarpeesta. Hyviä huomioita sateli muutenkin alzheimerin luonteesta tilankäyttöön liittyvään viilaukseen, näytösten erilaisuudesta triviaalimpiin yksityiskohtiin.
Välittömästi harjoituksen jälkeen jäin miettimään, tuliko palauteosion kriittinen vyyhti tarpeettoman painavana massana esiintyjien (työryhmän) niskaan, mutta toisaalta parempi näin: asiat ovat levällään, tulemisen tilassa, olalletaputtelun ja kiitosten aika on tuonnempana. Intensiteetti myös harjoittelun suhteen tästä vain kohoaa loppuspurttia kohti.
Nämä päällimmäisenä viikonloppua, vapaita ja tekniikan päiviä kohti. Luottavainen olo kaiken kaikkiaan. Läpimeno tuli hyvään saumaan. Ilo siitä, että saa hetken hengähtää ja kerätä ajatuksia ensi viikkoa varten.
Palaset liikkuvat yhä, ja jotenkin niin sen tulee ollakin. Palautteessa korostui kriittisenä huomiona teoksen ajoittainen raskassoutuisuus. Se on osin teemojen sanelemaa, osin rytmin keskeneräisyydestä kielivää.
Lukinmaan Juho jutteli äänidramaturgian suhteen kauniin maiseman kaipuusta vastavoimana "trauma-ambienssille" sekä terävyyden ja selkeiden leikkausten tarpeesta. Hyviä huomioita sateli muutenkin alzheimerin luonteesta tilankäyttöön liittyvään viilaukseen, näytösten erilaisuudesta triviaalimpiin yksityiskohtiin.
Välittömästi harjoituksen jälkeen jäin miettimään, tuliko palauteosion kriittinen vyyhti tarpeettoman painavana massana esiintyjien (työryhmän) niskaan, mutta toisaalta parempi näin: asiat ovat levällään, tulemisen tilassa, olalletaputtelun ja kiitosten aika on tuonnempana. Intensiteetti myös harjoittelun suhteen tästä vain kohoaa loppuspurttia kohti.
Nämä päällimmäisenä viikonloppua, vapaita ja tekniikan päiviä kohti. Luottavainen olo kaiken kaikkiaan. Läpimeno tuli hyvään saumaan. Ilo siitä, että saa hetken hengähtää ja kerätä ajatuksia ensi viikkoa varten.
Teaseri, jonka äänestä saa myös selvää
Jos haluaa jakaa, niin kannattaa tätä, hävitän tuon aiemman kokonaan
http://www.youtube.com/watch?v=u2dQAa-LO7k&feature=youtu.be
http://www.youtube.com/watch?v=u2dQAa-LO7k&feature=youtu.be
torstai 26. syyskuuta 2013
Oheisnäyttely
Katoavan maan ensi-iltapäivänä teatteritalolla avautuu Markku Hernetkosken maalauksista koostuva näyttely "Suuri valkoinen ranta". Näyttely on auki joulunaluspäiviin asti esitysten yhteydessä sekä teatterin lipunmyynnin aukioloaikoina.
Aloitin maalaamisen pitkän tauon jälkeen suunnilleen niihin aikoihin, kun aloimme tekemään näytelmää Katoava maa. Huomasin pian, että maalaukseni ja tämä näyttämöteos katsovat samaa maisemaa. Syntyi ajatus oheisnäyttelystä, ja minulle tarjoutui mahdollisuus toimia visualistina työryhmässä normaalista lavastajan työstä poikkeavalla tavalla. Näytelmän teemat ja maalausteni aiheet lähestyvät toisiaan, kunnes ne ovat kuin kaksi päällekkäistä kuvaa. Sitten ne taas erkanevat, mutta pysyvät samassa maisemassa. Taustalla on horisontti, valoa ja vettä. Ja taivas on avara.
Markku Hernetkoski
Pari kuvaa näyttelystä Katoavan maan sivulla
http://www.kajaaninteatteri.fi/?pid=942
Aloitin maalaamisen pitkän tauon jälkeen suunnilleen niihin aikoihin, kun aloimme tekemään näytelmää Katoava maa. Huomasin pian, että maalaukseni ja tämä näyttämöteos katsovat samaa maisemaa. Syntyi ajatus oheisnäyttelystä, ja minulle tarjoutui mahdollisuus toimia visualistina työryhmässä normaalista lavastajan työstä poikkeavalla tavalla. Näytelmän teemat ja maalausteni aiheet lähestyvät toisiaan, kunnes ne ovat kuin kaksi päällekkäistä kuvaa. Sitten ne taas erkanevat, mutta pysyvät samassa maisemassa. Taustalla on horisontti, valoa ja vettä. Ja taivas on avara.
Markku Hernetkoski
Pari kuvaa näyttelystä Katoavan maan sivulla
http://www.kajaaninteatteri.fi/?pid=942
7. ja 8. jälkeen
Kaksi päivää, kolme harjoitusta toista näytöstä. Tänään mentiin jo läpi tämä jälkimmäinen. Jos veikata pitää, se on huomenna syyskauden ensimmäisessä täydessä läpimenossa paremmassa kuosissa kuin rytmiltään ja dramaturgialtaan vaativampi ensimmäinen näytös.
Lohdun, anteeksiannon, luopumisen ja rakkauden kaunista ja puhuttelevaa maisemaa.
Miten luonnehtisin tätä harjoitusvaihetta? On havaittavissa ensimmäisiä "sokeutumisen" merkkejä, ainakin mitä itseeni tulee. Näyttelijät kurottavat voimallisesti eteenpäin, edelleen, vaativat itseltään ja kollegoiltaan paljon. Pukuja viilataan, ääniä hiotaan, käsiohjelmaa juonitaan kasaan, valot rakentuvat hiljalleen, kokeilun kautta. Unohteluja sattuu vielä tiuhaan, toiston puute näkyy esityksessä - eikä siitä ole millään muotoa syytä olla huolissaan. Tietty tihenemä huomenissa, muutama koekaniini talon väestä katsomossa, sitten viikonloppu ja tekniikan päivien kautta eteenpäin.
Mitä pidemmälle etenemme, sitä selvemmäksi on käynyt, että Katoava maa on laulu (ei vain muistista ja sen autioitumisesta vaan) rakkaudesta.
Rakkaudesta kauheimmillaan, rakkaudesta kauneimmillaan.
Lohdun, anteeksiannon, luopumisen ja rakkauden kaunista ja puhuttelevaa maisemaa.
Miten luonnehtisin tätä harjoitusvaihetta? On havaittavissa ensimmäisiä "sokeutumisen" merkkejä, ainakin mitä itseeni tulee. Näyttelijät kurottavat voimallisesti eteenpäin, edelleen, vaativat itseltään ja kollegoiltaan paljon. Pukuja viilataan, ääniä hiotaan, käsiohjelmaa juonitaan kasaan, valot rakentuvat hiljalleen, kokeilun kautta. Unohteluja sattuu vielä tiuhaan, toiston puute näkyy esityksessä - eikä siitä ole millään muotoa syytä olla huolissaan. Tietty tihenemä huomenissa, muutama koekaniini talon väestä katsomossa, sitten viikonloppu ja tekniikan päivien kautta eteenpäin.
Mitä pidemmälle etenemme, sitä selvemmäksi on käynyt, että Katoava maa on laulu (ei vain muistista ja sen autioitumisesta vaan) rakkaudesta.
Rakkaudesta kauheimmillaan, rakkaudesta kauneimmillaan.
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Avoimet yleisökeskustelut
Katoavan maan syyskauden yleisökeskustelut esitysten
pe 25.10. klo 19
to 14.11. klo 14 ja
to 12.12. klo 19
jälkeen.
pe 25.10. klo 19
to 14.11. klo 14 ja
to 12.12. klo 19
jälkeen.
Noin kuudennen päivän ilta
Iltapuhde ensin Sissilinnan studiossa Harrin, Juhon, Katin, Sadun ja Jannen kanssa. Äänitettiin ensimmäisen näytöksen avausmonologi, tehtiin radiomainos ja kaksi vaihtoehtoista äänitaustaa trailerille. Aarnen kakkospuoliskon pitkällä monologilla - melko vauhdikkaassa ja hieman supistetussa muodossa - mennään. Studiosession jälkeen tultiin näyttelijöiden ja Pikin kanssa talolle ja tehtiin pienet haastattelut henkilöille, so. kahdelle Helenalle ja yhdelle Aarnelle rajauksella "kosketushistoriani". Haastattelut tosin poukkoilivat iloisesti laidasta toiseen, lapsuudenkodin tunnelmista Annukan elämän ensimmäisiin vuosiin, Aarnen poikamiesvuosista Helenan vanhuudenharrastuksiin. Pidän näistä tällaisista, mahdollisuuksista pysähtyä, avata ja löytää vielä jotakin uutta.
Jännä tunnelma meillä harjoituksissa, totesi Piki iltapuhteen päätteeksi. Jaan, tunnistan kokemuksen. On paljon mitä jännittää, paljon mitä kesken, sähköä, epävarmuutta, intoa, kovaa tahtoa ja odotusta ilmassa. Se tuntuu positiiviselta asialta, jos kohta huomaan aika ajoin jääväni harjoitusten jälkeen pohtimaan, tulevatko kaikki olennaiset ajatukset ja tunteet työn suhteen harjoituksissa ääneen lausutuiksi? Monta matkaa päällekkäin tässä, tämä yhdessä kuljettava, kunkin oma reitti ja yksityiselämien tapahtumat siinä lomassa, kaikki rinnan kulkien, vaikuttaen prosessiin, sen laatuihin ja erityispiirteisiin. Jännän äärellä tosiaan...
Tänään toisen näytöksen maisemiin.
Jännä tunnelma meillä harjoituksissa, totesi Piki iltapuhteen päätteeksi. Jaan, tunnistan kokemuksen. On paljon mitä jännittää, paljon mitä kesken, sähköä, epävarmuutta, intoa, kovaa tahtoa ja odotusta ilmassa. Se tuntuu positiiviselta asialta, jos kohta huomaan aika ajoin jääväni harjoitusten jälkeen pohtimaan, tulevatko kaikki olennaiset ajatukset ja tunteet työn suhteen harjoituksissa ääneen lausutuiksi? Monta matkaa päällekkäin tässä, tämä yhdessä kuljettava, kunkin oma reitti ja yksityiselämien tapahtumat siinä lomassa, kaikki rinnan kulkien, vaikuttaen prosessiin, sen laatuihin ja erityispiirteisiin. Jännän äärellä tosiaan...
Tänään toisen näytöksen maisemiin.
tiistai 24. syyskuuta 2013
Noin kuudennen harjoituspäivän aamu
Nurkasta nurkkaan kasarihittien tahdissa, alun kertausta lämmittelymielessä, lihaa, elämää ja yllätyksellisyyttä Aika liikkuu -kohtaukseen ja ykkösen läpimeno pikapurulla.
Hyvä avausveto. Merkittävin työ näkyy selkeästi näyttelijäntyössä, kunkin henkilön maisema on syventynyt, herkistynyt, tarkentunut, ja jälki näkyy. Rytmi on jo kohtuuhyvällä tasolla ja ajatus välittyy. Miinuksina tämänpäiväisessä ajoittainen puskeminen ja lievä taaplailu: perusjuttuja tähän treenivaiheeseen. Äänen suhteen ollaan menty paljon eteenpäin ja tilaratkaisukin alkaa olla hiomista vaille näyttämökorokkeen tulon myötä.
Kiihkeä työvaihe alkaa näkyä myös harjoitusten ulkopuolella: palautuminen vie pidempään, jutusta irrottautuminen on vaikeaa, sälää riittää hoidettavaksi käsiohjelmateksteistä produktioon liittymättömiin pikkutöihin jne.
Omaan työhöni harjoituksissa huomaan, jälleen kerran, suhtautuvani kriittisin silmin. Treenitilanteet ja eritoten nähdyn ja tehdyn purut lipsuvat usein pitkiksi, ohjeistuksiltaan vaikeaselkoisiksi monologeiksi. Jos ajatus on kirkas näyttämön puolella, siitä on useimmiten kiittäminen jotakuta muuta kuin ohjaajaa. No, kunhan se kirkkaus jostain laskeutuu... :)
Päiviä on, monenlaisia, edessä yhä ja käsillä tässä. Illalla studiohommiin ja purkutöitä.
Hyvä avausveto. Merkittävin työ näkyy selkeästi näyttelijäntyössä, kunkin henkilön maisema on syventynyt, herkistynyt, tarkentunut, ja jälki näkyy. Rytmi on jo kohtuuhyvällä tasolla ja ajatus välittyy. Miinuksina tämänpäiväisessä ajoittainen puskeminen ja lievä taaplailu: perusjuttuja tähän treenivaiheeseen. Äänen suhteen ollaan menty paljon eteenpäin ja tilaratkaisukin alkaa olla hiomista vaille näyttämökorokkeen tulon myötä.
Kiihkeä työvaihe alkaa näkyä myös harjoitusten ulkopuolella: palautuminen vie pidempään, jutusta irrottautuminen on vaikeaa, sälää riittää hoidettavaksi käsiohjelmateksteistä produktioon liittymättömiin pikkutöihin jne.
Omaan työhöni harjoituksissa huomaan, jälleen kerran, suhtautuvani kriittisin silmin. Treenitilanteet ja eritoten nähdyn ja tehdyn purut lipsuvat usein pitkiksi, ohjeistuksiltaan vaikeaselkoisiksi monologeiksi. Jos ajatus on kirkas näyttämön puolella, siitä on useimmiten kiittäminen jotakuta muuta kuin ohjaajaa. No, kunhan se kirkkaus jostain laskeutuu... :)
Päiviä on, monenlaisia, edessä yhä ja käsillä tässä. Illalla studiohommiin ja purkutöitä.
Yhtä lentoa tämä!
Eilen aamupäivä trailerin kuvauksissa Paltaniemen rannalla. Tuuli teki tepposiaan, mutta purkkiin saatiin mitä pitikin - vain äänipuoli jäi hivenen askarruttamaan. Illalla ykkösen loppupuolta hitaasti. Ja ennen kaikkea: sisäistyneesti. Vain Aika liikkuu -jakso jäi jotenkin vaivaamaan puolittaisilla ratkaisuillaan: siitä puuttuu jotakin unenomaisuutta. Ja tunnetta, osin.
Tässä prosessissa ei näköjään (enää) tarvitse tehdä paljoa "syvemmälle roolihenkilön nahkoihin" -tyyppisiä harjoitteita; se tapahtuu kuin itsestään muutenkin. Kaikki neljä tekevät mahtavaa työtä rooliensa kanssa, ei puolta moitteen sanaa. Vauhdissa on. Todella.
Tälle päivälle pientä takkua ilmassa sairastelusta johtuen. Mutta aikaa pitäisi olla riittämiin. Ensin ykkönen läpi ja sitten nauhoitusten kautta pieneen laskeutumiseen ennen toisen näytöksen kaksipäiväistä treenirupeamaa.
Tässä prosessissa ei näköjään (enää) tarvitse tehdä paljoa "syvemmälle roolihenkilön nahkoihin" -tyyppisiä harjoitteita; se tapahtuu kuin itsestään muutenkin. Kaikki neljä tekevät mahtavaa työtä rooliensa kanssa, ei puolta moitteen sanaa. Vauhdissa on. Todella.
Tälle päivälle pientä takkua ilmassa sairastelusta johtuen. Mutta aikaa pitäisi olla riittämiin. Ensin ykkönen läpi ja sitten nauhoitusten kautta pieneen laskeutumiseen ennen toisen näytöksen kaksipäiväistä treenirupeamaa.
maanantai 23. syyskuuta 2013
perjantai 20. syyskuuta 2013
4. päivä
Aamupäivätreeni, työn alla nuo kohtaukset 10-13 kuten suunniteltu oli. Muutokset pieniä, mutta jälki notkeaa ja vahvaa. Jotenkin herkempää kuin aiemmin, sanoisin, hyvällä tavalla. Olin etukäteen hieman huolissani juuri näistä, eritoten kohtausten 10 ja 12 loppuja ehdittiin veivata jo keväällä ähkyyn asti, kunnes ne nyt tuntuivat liikahtavan maaliaan kohti.
Vauhdikas viikko, paljon tapahtumia kolmeen sisäänajo- ja kolmeen kohtausharjoitukseen, etunojaa ja paneutuvaa otetta koko sakilta. Viikonlopun viettoon tyytyväisyyttä hyristen!
Vauhdikas viikko, paljon tapahtumia kolmeen sisäänajo- ja kolmeen kohtausharjoitukseen, etunojaa ja paneutuvaa otetta koko sakilta. Viikonlopun viettoon tyytyväisyyttä hyristen!
3. päivä
Yksi harjoitus, työstön alla kohtaukset 5-9 eli Simpukka, Rapu, Huikaisu, Aarne hiipii kotiin ja Katso minuun. 3-4 toistoa per kohtaus, 2-3 kohtauksen pompseissa. Hyvää liikettä, juttu kurottaa syvyyssuuntaan kuten toivoa sopii.
Tauoilla puhetta mm. näyttelijäntyöstä, sykleistä ja tahdista jolla töitä tehdään, vuorotteluvapaan, joutilaisuuden ja tauon kaipuusta kun tiedossa on tiivis alkanut näytäntökausi. Katoavan maan porukka tekee Katia lukuun ottamatta neljä esitystä tahdilla pari kuukautta treenejä, lauantaina ensi-ilta ja seuraavana tiistaina uuden jutun ensimmäiset treenit. Aamua ja iltaa, 5-6 työpäivää viikossa, välissä olematon joululoma. Tähän laitosteatterikontekstiin tämä on aivan tavallista touhua, ja silti: kireäksi aikataulutettua. Elvis, Katoava maa, ja kevään ensi-illat, joista en nyt tiedotuksellisista syistä lausu edes nimiä, ja päälle vielä klubi-iltoja, vappukonsertteja ja muuta. Hienoja, keskenään erilaisia, omalaatuisia proggiksia epäilemättä kaikki tyynni, mutta uupumuksen pelkoa on silti helppo ymmärtää.
Olen viime vuosina koittanut aikatauluttaa oman kalenterini niin, että tekisin 1 1/2 - 2 esitystä vuodessa, huomattavan pitkillä harjoitusajoilla ainakin toinen. Se on tahti, joka sopii minulle, joka turvaa riittävästi aikaa koti- ja perhe-elämälle, mahdollistaa syvemmän tutkiskelun, eksymisen ja erinäisen harhailun esitysprosesseissa - ja samalla tahti, jonka kanssa toimeentulo-ongelmia aika ajoin piisaa. Ajatus esimerkiksi neljästä ohjauksesta samalle vuodelle lähinnä kauhistuttaa minua. Olen tehnyt niin joskus, "parhaana" vuotena taisi olla viisi koko illan työtä. Ja jälki näkyy: osa esityksistä jää väkisin luonnoksen asteelle, väsymyksestä tai muun elämän vastuista ja iloista nyt puhumattakaan. Liukuhihna-ajattelu ei ole kenenkään etu, ei myöskään katsojan. Kaikki ravisteleva keskustelu sen purkamisen suhteen on tervetullutta.
Viikon viimeinen treeni edessä, sukellamme ykkösen lopun haastaviin ja ohjauksellisesti vielä suttuisiin maisemiin.
Tauoilla puhetta mm. näyttelijäntyöstä, sykleistä ja tahdista jolla töitä tehdään, vuorotteluvapaan, joutilaisuuden ja tauon kaipuusta kun tiedossa on tiivis alkanut näytäntökausi. Katoavan maan porukka tekee Katia lukuun ottamatta neljä esitystä tahdilla pari kuukautta treenejä, lauantaina ensi-ilta ja seuraavana tiistaina uuden jutun ensimmäiset treenit. Aamua ja iltaa, 5-6 työpäivää viikossa, välissä olematon joululoma. Tähän laitosteatterikontekstiin tämä on aivan tavallista touhua, ja silti: kireäksi aikataulutettua. Elvis, Katoava maa, ja kevään ensi-illat, joista en nyt tiedotuksellisista syistä lausu edes nimiä, ja päälle vielä klubi-iltoja, vappukonsertteja ja muuta. Hienoja, keskenään erilaisia, omalaatuisia proggiksia epäilemättä kaikki tyynni, mutta uupumuksen pelkoa on silti helppo ymmärtää.
Olen viime vuosina koittanut aikatauluttaa oman kalenterini niin, että tekisin 1 1/2 - 2 esitystä vuodessa, huomattavan pitkillä harjoitusajoilla ainakin toinen. Se on tahti, joka sopii minulle, joka turvaa riittävästi aikaa koti- ja perhe-elämälle, mahdollistaa syvemmän tutkiskelun, eksymisen ja erinäisen harhailun esitysprosesseissa - ja samalla tahti, jonka kanssa toimeentulo-ongelmia aika ajoin piisaa. Ajatus esimerkiksi neljästä ohjauksesta samalle vuodelle lähinnä kauhistuttaa minua. Olen tehnyt niin joskus, "parhaana" vuotena taisi olla viisi koko illan työtä. Ja jälki näkyy: osa esityksistä jää väkisin luonnoksen asteelle, väsymyksestä tai muun elämän vastuista ja iloista nyt puhumattakaan. Liukuhihna-ajattelu ei ole kenenkään etu, ei myöskään katsojan. Kaikki ravisteleva keskustelu sen purkamisen suhteen on tervetullutta.
Viikon viimeinen treeni edessä, sukellamme ykkösen lopun haastaviin ja ohjauksellisesti vielä suttuisiin maisemiin.
torstai 19. syyskuuta 2013
2. päivä
Keikka Marian kartanossa takana, samoin syyskuvan otto nyljetyllä pellolla (perästä kuuluu). Marian kartano oli mitä odottaa sopi: alun kolmattakymmentä hoitokodin asukasta ja me kahdeksan änkeytyneenä pieneen ryijyin ja flyygelein koristeltuun juhlasaliin, reipas puolitoista tuntia laulua yhdessä ja kahvit päälle. Moni muisti meidät. Yhtä moni tuntui unohtelevan, mitä äsken oli laulettu. Eräs kritisoi tiuhaan hoilailumme ajoittaisia säröääniä ja muuan toinen tivasi useaan otteeseen, missä kaupungissa nyt ollaan. Ilo oli molemminpuolinen ja jo kyseltiin, että koskas seuraavan kerran.
Illalla mentiin ykkösen alkua, kohtauksia 1-4, näyttelijöiden, Ollin, Pikin ja Harrin kanssa. Hitaan, perusteellisen työstön ja jurnutuksen aikaa. Porukka tekee työtä hyvällä asenteella, heti ollaan keskittyneesti jutun päällä eikä energiaa juurikaan kulu muistelemiseen. Muistan kiittää siitä liian harvoin, keskityn harjoitustilanteessa vain siihen mikä ei toimi, missä on vielä kehittämistä, korjaamista, ja soimaan itseäni tästä. Olisi syytä aika ajoin sanoa: on helppo vaatia, kun tietää että teistä lähtee miltei mitä tahansa. Ammattitaitoisia, motivoituneita, karismaattisia esiintyjiä kaikki neljä - paljon enempää ei ohjaaja voi toivoa.
Kelpo lähtö siis. Tänään ja huomenna pelkät aamupäivätreenit Elviksen iltaesitysten takia. Tänään kohtauksia 5-9 ja huomenna 10-13 ennen viikonloppubreikkiä.
Illalla mentiin ykkösen alkua, kohtauksia 1-4, näyttelijöiden, Ollin, Pikin ja Harrin kanssa. Hitaan, perusteellisen työstön ja jurnutuksen aikaa. Porukka tekee työtä hyvällä asenteella, heti ollaan keskittyneesti jutun päällä eikä energiaa juurikaan kulu muistelemiseen. Muistan kiittää siitä liian harvoin, keskityn harjoitustilanteessa vain siihen mikä ei toimi, missä on vielä kehittämistä, korjaamista, ja soimaan itseäni tästä. Olisi syytä aika ajoin sanoa: on helppo vaatia, kun tietää että teistä lähtee miltei mitä tahansa. Ammattitaitoisia, motivoituneita, karismaattisia esiintyjiä kaikki neljä - paljon enempää ei ohjaaja voi toivoa.
Kelpo lähtö siis. Tänään ja huomenna pelkät aamupäivätreenit Elviksen iltaesitysten takia. Tänään kohtauksia 5-9 ja huomenna 10-13 ennen viikonloppubreikkiä.
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
1. päivä
Katsottiin viiden kuukauden takainen taltiointi. Luettiin eka näytös läpi. Käytiin kotona. Lämpättiin. Luettiin ote Taina Kinnusen kirjasta. Kahlattiin eka näytös liikeratoja ja omia reittejä muistellen läpi. Purettiin. Poimittiin muutama laulu - Kultaista nuoruutta, Väliaikaista, virsiä ja muuta - tämänpäiväisen settimme aloitukseksi. Markku esitteli mainion ideansa Katoavan maan traileriksi (perästä kuuluu).
Liki unettoman yön jälkeinen voipumus. Kun terveet muksut heräilevät vuorovedoin vanhempiaan ja toisiaan valvottamaan, te tiedätte totuuden. Mutta ilo tästä rentoudesta ja rauhasta, millä liikkeelle lähdettiin.
Työ näyttelijöiden kanssa tiivistyy viiteen (kuuteen) kehityspisteeseen:
1. Tempo ja rytmi. (kaikki)
2. Helenan temperamentin esiin loihtiminen. Nopeaa syttymistä, räjähdysalttiutta. (Kati, Satu, mutta myös pojjaat)
3. Vanhan Aarnen vanhuuden esittäminen. Sopivan rauhan löytäminen tähän sillä samanaikaisella vaatimuksella, että lukuisten kohtausten tempo paranee. (Janne)
4. Herkkyys ja tunneherkkyys, koskien erityisesti näytelmämme miehiä ja heidän esittäjiään. Moni asia on jo oraalla, mutta tunteiden vuotoja, epävarmuutta, surun ja ilon sävyjä soisi näkevänsä vielä lisää, vielä tarkemmin tehtynä. (Patu, Janne, mutta myös muut)
5. Odottamaton, yllätyksellinen tarinamme henkilöissä. (kaikki)
(6. Tekninen toteutus.)
Näillä eväillä eteenpäin! Nyt retkelle kohti Marian kartanoa.
Liki unettoman yön jälkeinen voipumus. Kun terveet muksut heräilevät vuorovedoin vanhempiaan ja toisiaan valvottamaan, te tiedätte totuuden. Mutta ilo tästä rentoudesta ja rauhasta, millä liikkeelle lähdettiin.
Työ näyttelijöiden kanssa tiivistyy viiteen (kuuteen) kehityspisteeseen:
1. Tempo ja rytmi. (kaikki)
2. Helenan temperamentin esiin loihtiminen. Nopeaa syttymistä, räjähdysalttiutta. (Kati, Satu, mutta myös pojjaat)
3. Vanhan Aarnen vanhuuden esittäminen. Sopivan rauhan löytäminen tähän sillä samanaikaisella vaatimuksella, että lukuisten kohtausten tempo paranee. (Janne)
4. Herkkyys ja tunneherkkyys, koskien erityisesti näytelmämme miehiä ja heidän esittäjiään. Moni asia on jo oraalla, mutta tunteiden vuotoja, epävarmuutta, surun ja ilon sävyjä soisi näkevänsä vielä lisää, vielä tarkemmin tehtynä. (Patu, Janne, mutta myös muut)
5. Odottamaton, yllätyksellinen tarinamme henkilöissä. (kaikki)
(6. Tekninen toteutus.)
Näillä eväillä eteenpäin! Nyt retkelle kohti Marian kartanoa.
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
Kardemummaa ja reilusti voita
Virkeää sunnuntai-iltapäivää kaikille! Erityisesti kaikille huhhuh-olon omaaville, keitä sitten lienevätkin :)
Pyhä. Kaksi päivää harjoitusten alkuun. Ilma on kaunis kuin morsian / Pietari / napajää. Kirkon sijaan huhkin pullaa, pihapuiden värejä ja perhettä kotosalla.
Mielessä kieppuu lähinnä kaksi ohjaavaa toimenpidettä alkavalle viikolle, viikoille
1) luo olosuhteet, jossa hyppy on mahdollinen
2) kysy itseltäsi joka aamu, voisiko tämän tehdä vielä paremmin?
Sillä kaiken voi. Nyt hyvää musiikkia, mitähän se olisi, klassista!, ja sitten sitä pullaa, kahvin kanssa. Pertsasunnuntai, hyvä sunnuntai.
Kohta mennään!
Pyhä. Kaksi päivää harjoitusten alkuun. Ilma on kaunis kuin morsian / Pietari / napajää. Kirkon sijaan huhkin pullaa, pihapuiden värejä ja perhettä kotosalla.
Mielessä kieppuu lähinnä kaksi ohjaavaa toimenpidettä alkavalle viikolle, viikoille
1) luo olosuhteet, jossa hyppy on mahdollinen
2) kysy itseltäsi joka aamu, voisiko tämän tehdä vielä paremmin?
Sillä kaiken voi. Nyt hyvää musiikkia, mitähän se olisi, klassista!, ja sitten sitä pullaa, kahvin kanssa. Pertsasunnuntai, hyvä sunnuntai.
Kohta mennään!
perjantai 13. syyskuuta 2013
Kävin eilen tsekkaamassa Liekeissä!-musikaalin viimeisen pääharjoituksen. Jäipä hyvä ja sulava mieli!
Minulla on tällainen, tiivistetysti ilmaistuna, musikaalikriittinen historia. Siihen liittyy sekä nuoren klopin taideangstista ähinää että perustellumpaa argumentointia. Lajityyppiin liittyy paljon kaupantekoa, laskelmointia, halpatuotantoajattelua, perseensämyymistä ja muuta arveluttavaa. Mutta osataan sitä täysin toisinkin: ja tähän on valtavan suuri ilo ennakkoluulojensa suosta aika ajoin havahtua! Kajaanin Teatterin Elvis-musikaali on tiiviin työn tulos, hiottu ja hauskalla tavalla rosoinen, mahtavasti soiva ja upealta näyttävä kokonaisuus. Koko ensemble tekee komeaa ja ennen kaikkea yhtenäistä työtä - juttu haisee siltä että sitä on ollut nastaa tehdä. Nuoret loistavat avustajista pääroolien esittäjiin, muttei talon kaartikaan jää pekkaa pahemmaksi. Suurimmat vau-elämykset koin musiikin toteutuksen, puvustuksen ja kokonaissoinnin suhteen, mutta kyllä ohjaajaakin pitää kiitellä - hallittua, pilke silmäkulmassa luotua työtä!
Kajaanin Teatterille tämä ponnistus ja onnistuminen on iso asia. Juttu vetää satavarmasti kuin häkä, ja suo siten työrauhaa meille tulevien ensi-iltojen parissa puurtavillekin. Ylipäätään syksyn ohjelmisto huokuu kiitettävää erilaisuutta - produktiot tukevat toisiaan nimenomaan omalla ominaislaadullaan ja -hajullaan. Ollaan irtauduttu samojen sameiden vesien, aiheiden ja estetiikkojen suosta. Siltä ainakin nyt tuntuu.
Monipuolisuus on päivän sana. Tähän pirtaan on riemullista hypätä.
Minulla on tällainen, tiivistetysti ilmaistuna, musikaalikriittinen historia. Siihen liittyy sekä nuoren klopin taideangstista ähinää että perustellumpaa argumentointia. Lajityyppiin liittyy paljon kaupantekoa, laskelmointia, halpatuotantoajattelua, perseensämyymistä ja muuta arveluttavaa. Mutta osataan sitä täysin toisinkin: ja tähän on valtavan suuri ilo ennakkoluulojensa suosta aika ajoin havahtua! Kajaanin Teatterin Elvis-musikaali on tiiviin työn tulos, hiottu ja hauskalla tavalla rosoinen, mahtavasti soiva ja upealta näyttävä kokonaisuus. Koko ensemble tekee komeaa ja ennen kaikkea yhtenäistä työtä - juttu haisee siltä että sitä on ollut nastaa tehdä. Nuoret loistavat avustajista pääroolien esittäjiin, muttei talon kaartikaan jää pekkaa pahemmaksi. Suurimmat vau-elämykset koin musiikin toteutuksen, puvustuksen ja kokonaissoinnin suhteen, mutta kyllä ohjaajaakin pitää kiitellä - hallittua, pilke silmäkulmassa luotua työtä!
Kajaanin Teatterille tämä ponnistus ja onnistuminen on iso asia. Juttu vetää satavarmasti kuin häkä, ja suo siten työrauhaa meille tulevien ensi-iltojen parissa puurtavillekin. Ylipäätään syksyn ohjelmisto huokuu kiitettävää erilaisuutta - produktiot tukevat toisiaan nimenomaan omalla ominaislaadullaan ja -hajullaan. Ollaan irtauduttu samojen sameiden vesien, aiheiden ja estetiikkojen suosta. Siltä ainakin nyt tuntuu.
Monipuolisuus on päivän sana. Tähän pirtaan on riemullista hypätä.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Viikko harjoitusten alkuun
Eletään Kajaanin Teatterin syksyn ensimmäistä ensi-iltaviikkoa. Liekeissä! -musikaali saa ensiesityksensä lauantaina. Hybriksen, hypetyksen, loppukirin ja yleisen kirmailun vuoksi tämä viikko on hyvä viikko poistieltäpysymiseen.
Minä elän jo ensi viikkoa, monella tapaa. Katoavan maan alkava harjoituskausi hiipii tasaisin väliajoin mieleen. Etenen verkkaan: taltiointi katsottu neljästi ja vielä kerran aion sen tsekkailla ennen ensi tiistain ensimmäistä kokoontumista. Vaikka muutama ratkaisematon asia hieman huolettaa, tuntuu hyvältä antaa asioille, ideoille, kypsymiselle aikaa. Puhumattakaan siitä, että se merkittävin matka tämänkin produktion suhteen tapahtuu jossain ihan muualla kuin minun päässäni: yhteisessä harjoitustilanteessa.
Käytämme yhden päivän muisteluun. Ensimmäisenä treenipäivänä katsotaan ja puhutaan kevään taltiointi läpi, luetaan teksti ja "lihasmuistellaan" ensimmäinen näytös läpi. Toisena päivänä mennään käymään hoitokoti Marian kartanossa laulukeikalla ja saman päivän iltana aloitetaan varsinainen työstö. Viikko on torso, vain viisi harjoitusta akselilla ti-to. Ensimmäinen läpikahluu on toisen harjoitusviikon päätteeksi. Harjoitusrakenne on ainakin omassa mielessäni kirkas.
Siitä, tästä se lähtee.
Semiuunituoreessa Teatteri&Tanssi-lehdessä poimitaan Katoava maa yhdeksi syksyn "jutuista". Käykäähän tsekkaamassa lehti, esimerkiksi sen takia, että se on pienilevikkinen, pienielintilainen ja köyhä, mutta tuikitärkeä, paneutuva, monipuolinen ja jatkuvasti tasoaan nostava lehti.
Taiteesta, teatterista ei koskaan kirjoiteta liikaa. Saati liikaa hyvää ja hyvin.
Minä elän jo ensi viikkoa, monella tapaa. Katoavan maan alkava harjoituskausi hiipii tasaisin väliajoin mieleen. Etenen verkkaan: taltiointi katsottu neljästi ja vielä kerran aion sen tsekkailla ennen ensi tiistain ensimmäistä kokoontumista. Vaikka muutama ratkaisematon asia hieman huolettaa, tuntuu hyvältä antaa asioille, ideoille, kypsymiselle aikaa. Puhumattakaan siitä, että se merkittävin matka tämänkin produktion suhteen tapahtuu jossain ihan muualla kuin minun päässäni: yhteisessä harjoitustilanteessa.
Käytämme yhden päivän muisteluun. Ensimmäisenä treenipäivänä katsotaan ja puhutaan kevään taltiointi läpi, luetaan teksti ja "lihasmuistellaan" ensimmäinen näytös läpi. Toisena päivänä mennään käymään hoitokoti Marian kartanossa laulukeikalla ja saman päivän iltana aloitetaan varsinainen työstö. Viikko on torso, vain viisi harjoitusta akselilla ti-to. Ensimmäinen läpikahluu on toisen harjoitusviikon päätteeksi. Harjoitusrakenne on ainakin omassa mielessäni kirkas.
Siitä, tästä se lähtee.
Semiuunituoreessa Teatteri&Tanssi-lehdessä poimitaan Katoava maa yhdeksi syksyn "jutuista". Käykäähän tsekkaamassa lehti, esimerkiksi sen takia, että se on pienilevikkinen, pienielintilainen ja köyhä, mutta tuikitärkeä, paneutuva, monipuolinen ja jatkuvasti tasoaan nostava lehti.
Taiteesta, teatterista ei koskaan kirjoiteta liikaa. Saati liikaa hyvää ja hyvin.
torstai 5. syyskuuta 2013
Siis yksipuolinen ruoka, työuupumus ja unihäiriöt... ihan tuntematonta maastoa!
Annukka
Mukava keskiviikkoaamu Ennin, 6v, ja Elsan, 4v, kanssa Sissilinnan äänitysstudiolla takana. Hiukan haastavaa oli teatterin kutkuttavalla vintillä ja vinkeitä soittimia täynnä olevassa studiossa saada lapsoset keskittymään olennaiseen eli kahden repliikin äänitystyöhön (puhumattakaan siitä, että tarjoaisivat kaverille hiljaisuuden silloin kun on sen aika), mutta valmista ja hyvää tuli. Erityiskiitokset Sässän nukeille viihdytyksestä sillä välin kun.
Annukka siis äänitetty ja täytetty. Vähän jäin vielä pohtimaan, olisiko pitänyt yrittää äänittää Suojelusenkeli jommankumman laulamana, mutta ehkä se olisi liikaa. Ehkä. Saisihan sitä kai helposti säestäjän paikalle ja uuden session aikaiseksi...
Annukka siis äänitetty ja täytetty. Vähän jäin vielä pohtimaan, olisiko pitänyt yrittää äänittää Suojelusenkeli jommankumman laulamana, mutta ehkä se olisi liikaa. Ehkä. Saisihan sitä kai helposti säestäjän paikalle ja uuden session aikaiseksi...
maanantai 2. syyskuuta 2013
Unessa jo äärellä
Katoava maa on tullut jälleen uniin, uniini. Edellisestä onkin jo tovi. En muista muuta mainittavan arvoista tästä, mutta kovasti siinä keskityttiin. Oli jotakin meditaatiota ja lämmittelyä ja minä istuksimassa jossain kahvimukien ympäröimänä, rauhallinen ja virittynyt tunnelma. Kuvasimme myös traileria, jonka runko oli seuraava
Vakavanoloinen miesnäyttelijä (joku tuntematon) kertoo kameralle hiukan Hannu Karpo -tyyliin ja huolestuneeseen sävyyn, että erääseen naisnäyttelijään on iskenyt Alzheimer. Tuo näyttelijä on Satu. Satua haastatellaan. Hän on jonkinlaisessa "tilassa". Jää epäselväksi, millä tavalla alzheimer on iskenyt Satuun. Haastattelija kääntyy vielä kameran puoleen ja päivittelee tilannetta. Sanoo lopuksi "täällä xx, Kajaanin Teatteri". Kuvaruudulle tulee teksti esityksen ensi-iltapäivämäärästä.
Kehittelemisen arvoinen uni...
Vakavanoloinen miesnäyttelijä (joku tuntematon) kertoo kameralle hiukan Hannu Karpo -tyyliin ja huolestuneeseen sävyyn, että erääseen naisnäyttelijään on iskenyt Alzheimer. Tuo näyttelijä on Satu. Satua haastatellaan. Hän on jonkinlaisessa "tilassa". Jää epäselväksi, millä tavalla alzheimer on iskenyt Satuun. Haastattelija kääntyy vielä kameran puoleen ja päivittelee tilannetta. Sanoo lopuksi "täällä xx, Kajaanin Teatteri". Kuvaruudulle tulee teksti esityksen ensi-iltapäivämäärästä.
Kehittelemisen arvoinen uni...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)