Ensimmäinen läpimeno takana. Vahvaa, tasavahvaa jälkeä. Sama myös merkityksessä rytmiään hakevaa, tarpeettomankin tasa-arvoista nykyhetken ja takaumien välillä, terävyyden ja yllättävien ratkaisujen puutetta. Näyttelijöillä selvästi iso kela kokonaisuudesta mielessä ja yritys ottaa sitä vimmaisesti haltuun. Tähän suhteutettuna jo yllättävänkin herkkää ja nyanssipitoista työskentelyä.
Palaset liikkuvat yhä, ja jotenkin niin sen tulee ollakin. Palautteessa korostui kriittisenä huomiona teoksen ajoittainen raskassoutuisuus. Se on osin teemojen sanelemaa, osin rytmin keskeneräisyydestä kielivää.
Lukinmaan Juho jutteli äänidramaturgian suhteen kauniin maiseman kaipuusta vastavoimana "trauma-ambienssille" sekä terävyyden ja selkeiden leikkausten tarpeesta. Hyviä huomioita sateli muutenkin alzheimerin luonteesta tilankäyttöön liittyvään viilaukseen, näytösten erilaisuudesta triviaalimpiin yksityiskohtiin.
Välittömästi harjoituksen jälkeen jäin miettimään, tuliko palauteosion kriittinen vyyhti tarpeettoman painavana massana esiintyjien (työryhmän) niskaan, mutta toisaalta parempi näin: asiat ovat levällään, tulemisen tilassa, olalletaputtelun ja kiitosten aika on tuonnempana. Intensiteetti myös harjoittelun suhteen tästä vain kohoaa loppuspurttia kohti.
Nämä päällimmäisenä viikonloppua, vapaita ja tekniikan päiviä kohti. Luottavainen olo kaiken kaikkiaan. Läpimeno tuli hyvään saumaan. Ilo siitä, että saa hetken hengähtää ja kerätä ajatuksia ensi viikkoa varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti