Kaksi päivää, kolme harjoitusta toista näytöstä. Tänään mentiin jo läpi tämä jälkimmäinen. Jos veikata pitää, se on huomenna syyskauden ensimmäisessä täydessä läpimenossa paremmassa kuosissa kuin rytmiltään ja dramaturgialtaan vaativampi ensimmäinen näytös.
Lohdun, anteeksiannon, luopumisen ja rakkauden kaunista ja puhuttelevaa maisemaa.
Miten luonnehtisin tätä harjoitusvaihetta? On havaittavissa ensimmäisiä "sokeutumisen" merkkejä, ainakin mitä itseeni tulee. Näyttelijät kurottavat voimallisesti eteenpäin, edelleen, vaativat itseltään ja kollegoiltaan paljon. Pukuja viilataan, ääniä hiotaan, käsiohjelmaa juonitaan kasaan, valot rakentuvat hiljalleen, kokeilun kautta. Unohteluja sattuu vielä tiuhaan, toiston puute näkyy esityksessä - eikä siitä ole millään muotoa syytä olla huolissaan. Tietty tihenemä huomenissa, muutama koekaniini talon väestä katsomossa, sitten viikonloppu ja tekniikan päivien kautta eteenpäin.
Mitä pidemmälle etenemme, sitä selvemmäksi on käynyt, että Katoava maa on laulu (ei vain muistista ja sen autioitumisesta vaan) rakkaudesta.
Rakkaudesta kauheimmillaan, rakkaudesta kauneimmillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti