Yksi harjoitus, työstön alla kohtaukset 5-9 eli Simpukka, Rapu, Huikaisu, Aarne hiipii kotiin ja Katso minuun. 3-4 toistoa per kohtaus, 2-3 kohtauksen pompseissa. Hyvää liikettä, juttu kurottaa syvyyssuuntaan kuten toivoa sopii.
Tauoilla puhetta mm. näyttelijäntyöstä, sykleistä ja tahdista jolla töitä tehdään, vuorotteluvapaan, joutilaisuuden ja tauon kaipuusta kun tiedossa on tiivis alkanut näytäntökausi. Katoavan maan porukka tekee Katia lukuun ottamatta neljä esitystä tahdilla pari kuukautta treenejä, lauantaina ensi-ilta ja seuraavana tiistaina uuden jutun ensimmäiset treenit. Aamua ja iltaa, 5-6 työpäivää viikossa, välissä olematon joululoma. Tähän laitosteatterikontekstiin tämä on aivan tavallista touhua, ja silti: kireäksi aikataulutettua. Elvis, Katoava maa, ja kevään ensi-illat, joista en nyt tiedotuksellisista syistä lausu edes nimiä, ja päälle vielä klubi-iltoja, vappukonsertteja ja muuta. Hienoja, keskenään erilaisia, omalaatuisia proggiksia epäilemättä kaikki tyynni, mutta uupumuksen pelkoa on silti helppo ymmärtää.
Olen viime vuosina koittanut aikatauluttaa oman kalenterini niin, että tekisin 1 1/2 - 2 esitystä vuodessa, huomattavan pitkillä harjoitusajoilla ainakin toinen. Se on tahti, joka sopii minulle, joka turvaa riittävästi aikaa koti- ja perhe-elämälle, mahdollistaa syvemmän tutkiskelun, eksymisen ja erinäisen harhailun esitysprosesseissa - ja samalla tahti, jonka kanssa toimeentulo-ongelmia aika ajoin piisaa. Ajatus esimerkiksi neljästä ohjauksesta samalle vuodelle lähinnä kauhistuttaa minua. Olen tehnyt niin joskus, "parhaana" vuotena taisi olla viisi koko illan työtä. Ja jälki näkyy: osa esityksistä jää väkisin luonnoksen asteelle, väsymyksestä tai muun elämän vastuista ja iloista nyt puhumattakaan. Liukuhihna-ajattelu ei ole kenenkään etu, ei myöskään katsojan. Kaikki ravisteleva keskustelu sen purkamisen suhteen on tervetullutta.
Viikon viimeinen treeni edessä, sukellamme ykkösen lopun haastaviin ja ohjauksellisesti vielä suttuisiin maisemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti