torstai 24. tammikuuta 2013

Väliviikkoa, debattia

Tullut vietettyä joutenaikaa perheen parissa viime päivät - isot hetket kun ovat edessä. Tätä kirjoittaessani Generaattorilla harjoitellaan Roudan lastentanssiteatteriteosta Momo ja Harrastajateatterin Kajaanin Seminaarin lakkautusta ja sivistysvaltion tilaa käsittelevää Oikeusjuttua. Sissilinnassa saa pian ensi-iltansa Peukaloisen retket ja vielä ennen Katoavan maan harjoitusten alkamista Marie Jonesin komediaa Kiviä taskussa, minkä lisäksi teatterilla on meneillään yleisötyötä kehittävä projekti. Syksyllä teatterikauden avaa Joe DiPietron Elvis-musikaali Liekeissä! ja Jostein Gaarderin Sofian maailma pienellä puolella. 

Samaan aikaan paikallisessa mediassa käydään keskustelua, joka toistaa jo omalla Kajaani-historiallani melkoista kehää, keskustelua, jonka poliittisena missiona on paikallinen kulttuurikentän keskittäminen, rahoituksen tuntuva kaventaminen, "kansaanmenevän" ohjelmistopolitiikan edistäminen ja monessa haaveessa myös koko sektorin alasajaminen. Teatterilla vakkarina vuodenvaihteessa aloittanut Hanna Kirjavainen ja KS:n toimittaja Maria Kalliokoski kommentoivatkin jo tilanteen kiperyyttä, näköalattomuutta ja toisteisuutta teksteissään, joista ensimmäinen löytyy täältä ja jälkimmäinen täältä. Kirjoitin itse aiheesta jonkinlaisen sadun tai satiirin lauantain lehteen. Saa nähdä julkaisevatko, ronski ja karrikoiva muoto ja tyyli jäivät mietityttämään itseänikin. 

Taideviha on aihe, josta olisi laajemmankin tutkielman tai esityksen aiheeksi. Se on suvaitsemattomuuden muoto, josta on puhuttu vielä vähän. Samaan aikaan kun huoumme huolta rasismin ja populistisen ajattelun noususta Kreikan, Italian tai Unkarin tyyppisissä maissa, muualla sijaitsevana ja muille leimallisena ilmiönä, jätämme kernaasti huomioimatta, mitä omalle vihallemme ja omille ennakkoluuloillemme on tapahtumassa. Herraviha, Helsinkiviha, taideviha, muukalaisuuden ja tuntemattoman pelko... Kaikki nämä elävät ja voivat keskuudessamme hyvin ja sitkaasti. Moni ongelma johtuu yksinkertaisesti valistuksen puutteesta, tietämättömyydestä. Parhaat tulokset toimintamme aukeamisesta poliittisten päättäjien suuntaan olemmekin saaneet kiertäessämme johdonmukaisesti eri valtuustoryhmien edustajia läpi ja kertomassa yksinkertaisesti, mitä, miksi ja miten teemme ja toimimme. Samaan ruljanssiin lähteminen jokikisen valtuustokauden alkaessa tuntuu uuvuttavalta ajatukselta. Eikä ongelma ole suinkaan yksin päättäjien. Millä tämä patti olisi puhkaistavissa?

Kun ajattelen taiteen tekemisen arkea ja käytäntöjä, huomaan heittäväni horisonttiin yhä selkeämpiä haaveita sen monipuolisuudesta, moninaisuudesta. Ne kerrat kun olen itse, usein äänekkäästikin, kritisoinut teatterin ohjelmistoa, tai ollut tyytymätön omaan toimintaamme Generaattorilla, siis paikassa, joka on monella tapaa kotipesäni ja kiinnitymispisteeni, olen kokenut niiden linjan yksiulotteiseksi. Milloin keskitytään "pienen ihmisen poloisiin tarinoihin", milloin ryysyrantaestetiikkaan, milloin poliittiseen tuuttaamiseen, milloin turhan samansukuisiin aiheisiin. Päällekkäisyydet ja limittäisyydet saman kaupungin kulttuurikentällä tai saman teatterin sisällä ovat usein mielenkiintoisia sattumuksia, mutta yhtä usein kiireen sanelemia ja tiettyä toisteisuutta tuottavia. Siksi tämä kevät ja tuleva syksy kajaanilaisella kulttuurikentällä tuntuu huokuvan raikkautta, ilmavuutta ja diversiteetin tuoksuja! Kun vielä esitykset saadaan saatettua maaleihinsa, niin a vot, kyllä pitäisi kelvata, moneen lähtöön ja monelle lähtijälle. Ja juu. Poliittinen ja kansalaisaktivistinen työ epäilemättä jatkuu siinä lomassa.  

Mutta nyt tekemään ihan semmoista perusduunia kuin rooli- ja tekstianalyysiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti