tiistai 12. helmikuuta 2013

Ja eikun henki päälle

Kaksi viikkoa treenien alkuun, takana kaksi viikkoa taukoa aktiivisesta suunnittelusta. Tai: epäilemättä alitajunta työstää ja liikettä tapahtuu, mutta tovi on tullut keskityttyä taidetta tärkeämpiin asioihin.

Hyvä visu-paltsu Tiinan, Pikin, Minnan, Tarjan ja Ollin kanssa takana. Tiina ja Piki ovat ottaneet mainion spurtin esityksen lavastuksen, puvustuksen ja ylipäätään visuaalisen ilmeen suhteen. Ekat pienoismallit on tehty, perusajatus toimii hienosti ja jo odotamme, että sitä päästään kokeilemaan ja soveltamaan. Tekstiin kirjoitetut seinät, ovet ja osan huonekaluista jätämme pois. Pelkistys tuntuu oikealta suunnalta. Hyvältä tuntui myös kuulla, että teksti oli kolahtanut Olliin ja Minnaan: henkilökohtaiset osumat ovat aina lupaus seikkailusta.

Tällä viikolla tekstin ääressä istumista, aikaan ja ajankuvaukseen liittyvää rupattelua Tiinan ja Pikin kanssa ja eka tuottis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti