Pakastuu, talvi tekee tuloaan Kajaaniin. Suunnaton väsy lasten nukutuksen ja työpäivän jäljiltä, muttei malttia mennä nukkumaan. Pala leipää tässä, kuppi teetä ja sananen purkaen.
Kolmas pääharjoitus, joka myös surevien omaisten ennakkona tunnetaan, tuli ja meni. Kuten eilinenkin, se oli ehyt, täyteläinen veto, valmiin esityksen oloinen. Vain jokin, lopullinen lento vielä uupui. Elämänhurjuus, mikä se on.
Väki oli yskäisää katsomossa. Ihan kirjaimellisesti, en tiedä mitä porukkaa siellä lukiolaisryhmän lisäksi oli, mutta köhä tarttui ja ärsytti ja oli hassuja poistumisiakin, joku kävi vessassa esityksen ensimmäisen näytöksen viimeisen kohtauksen aikana ja niin poispäin. Seurasivat toki keskittyneesti, mutta mitään liikutuksen massa-aaltoja ei kyllä koettu. Naureskelua senkin edestä. Olisiko se joku defenssi.
Meidät myös opetettiin hyvään viikon ensimmäisen pääharjoituksen aikana. Se oli liikutuksen ja kyynelten läpi tulvineiden sanojen juhlaa se, enkä epäile etteikö niitä tulisi vastekin, näitä myötäelämisen kokemuksia. Pakkohan se on myöntää, että moista vaikuttumista janoaa - samalla kun koittaa muistuttaa itselleen, että hyvin monenlaiset kokemukset tästä ovat mahdollisia, mielekkäitä ja an sich palkitsevia. Esitys kantaa, katsomossa tapahtuu mitä tapahtuu. Näin karkeasti ottaen.
On jo surua luopumisesta. Vaikeaa tulee olemaan. Aamulla tehtiin palautteenantoon liittyvä rituaali, jonka lopputulemia päästään jännäämään enskarin yli, ja vielä pitkä kosketusharjoitus näyttelijöiden kanssa, eräänlainen hoito. Sen nimi on intuitiivinen kosketus, ja ydinsisältö energian suuntaaminen rentoutuvaan ihmiseen kosketuksen avulla siten kuin intuitiivisesti, tarkkaan kuunnellen ja aistien, tuntuu oikealta ja hyvältä. Se on lempiharjoitteitani: koitan sen melkein kaikkiin prosesseihini tunkea. Tänään tajusin, että harjoitteen kosketuslaatu on jotain, mitä emme saa mistään muualta. Se on vahvistavaa, energisoivaa, lempeää ja kuuntelevaa. Siihen ei liity jumien aukaisemista (kuten hierontaan), terapeuttista otetta saati seksuaalisuutta. Se on vain keskittynyt tapa kommunikoida kosketuksen avulla, hoitaa toista, tarjota palautumisen mahdollisuutta - ja siksi aina yhtä vallankumouksen tuntuista niin tekijälle kuin kokijalle.
Huomenna sitten ennakon aika. Se on päivällä, mikä tuntuu hyvältä ennen kaikkea siksi, että väliin jää reilu vuorokausi ennen ensi-iltaa. Ei niin että vielä olisi näkynyt erityistä uupumusta tässä, mutta onhan se vissi fakta, että levänneenä ensi-iltaan on aina astetta juhlavampaa astua.
Mutta nyt, unen maisemia kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti