Ensimmäinen pääharjoitus takana. Jos aamun teknisen läpimenon jälkeen oli vähän semmoinen olo, että tässä tätä nyt puurretaan, läpimenoja uupumukseen asti, niin illan luonne oli kyllä toinen: tapahtumarikas, liikkeellepaneva.
Meillä oli koeyleisönä kolmisenkymmentä ihmistä Generaattorin Runar ja Kyllikki -produktiosta sekä muutama yksittäinen katsoja. Veto alkoi Katille sattuneella blackoutilla kohtauksessa, joka on esityksen epävarmimpia, eli heti ensimmäisessä. Lipsahduksen vaikutus oli yllättävä. Rytmi katosi hälyttävän pitkäksi aikaa, vasta jossain viidennen tai kuudennen kohtauksen lomassa alettiin olla siellä missä pitääkin. Loppunäytös kulki hyvin ja toinen näytös suorastaan erinomaisesti.
Ekaa kertaa näki ja kuuli, mitä tarkoittaa, kun liikutuksen / muun tunneryöpyn aalto lähtee katsomokollektiivissa, olkoonkin vielä eilen pienessä sellaisessa, liikkeelle. Molempien näytösten, ennen kaikkea jälkimmäisen, lopussa, porukat putoilivat tiuhaan tahtiin. Palaute hyökyi kiitollisuutta niin näyttelijäntyöstä, muistisairauden käsittelystä kuin arvokkuudesta asiankäsittelyn suhteen, jos kohta teräviä kriittisiä huomioitakin tuli, kuten
1) jälkihoidon tarve
2) hengityksen puute 1. näytöksessä --> sellaisten paikkojen tai hetkien etsiminen sieltä, jossa jokin (tunne) pääsisi edes hetkeksi purkautumaan (kuten kohtauksessa 14, jossa nuorella Helenalla on, hmm, soolo tuolin ja housujen kanssa)
3) kolmiodraamaosaston huomattava painoarvo tekstissä / toteutuksessa
4) tilanahtaus 1. näytöksessä
Ajateltavaa siis jäi, ja mahtavaa niin!
Tänään jätimme aamuharjoituksen väliin, illalla toinen pääharjoitus parille opiskelijaryhmälle. Harjoitukset jatkuvat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti