lauantai 6. huhtikuuta 2013

Lauantaiboogie

Tänään jätettiin ensimmäiselle jäähyväiset. Viikoksi. Käytiin Jannen, Katin, Petjan, Pikin, Minnan ja Tiinan kanssa Vanhan Helenan ja Aarnen neljää ensimmäistä läpi Sissilinnassa. Hiottiin, työstettiin rytmiä, käänteitä, suhteita. Hyvä, verkkainen päivä. Näitä hitaita käyntejä tarvitaan. Ne usein jäävät paitsioon jo alkumetrien jälkeen: ensimmäiset ajatukset, mielikuvat ja asemoinnit tahtovat muuntua lopullisiksi tahtomattaan, kun ajasta on pula ja pidempien läpiperkuiden tarve yhtä välttämätön.

60 harjoitusta - tämä keskiarvo lienee Kajaanin Teatterin ohessa monelle muullekin talolle tuttu - riittää. Mutta se pitää myös rivakassa liikkeessä ja saa janoamaan lisää.

Poraudu hetkeen. Tarkenna. Pysähdy. Keskeytä. Ole valpas suhteessa oloihisi. Älä jätä sanomatta. Fokusoi yksityiskohtiin. Riko rytmi. Etsi tauot, hiljaisuudet. Kuuntele. Äläkä koskaan tyydy vähään.

Kas siinä imperatiiviä niin näyttelijän kuin ohjaajan omaksuttavaksi. Prosessissa kuin prosessissa.

Nyt viikonloppu. Alkuviikko teatterilla hurahtaa Marcus Grothin kanssa. Jännän äärellä hyö siinäkin, otaksun. Keskiviikkona toisen näytöksen kirkkaisiin vesiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti